SuomiSvenskaEnglish
Etusivu Fysioterapia Kiropraktiikka

Kiropraktiikka
Tulosta

Kiropraktiikka painottaa kehon parantavaa voimaa

Kiropraktiikasta (kreikan sanasta "tehdä käsin") muodostui USA:ssa 1890-luvulla oma erityinen hoitomuoto. 1950-luvulle asti kiropraktiikkaa harjoitettiin alkuperäisessä muodossaan - eristettynä ja kiistanalaisena - enimmäkseen Pohjois-Amerikassa. Tänään, yli 100 vuotta myöhemmin, kiropraktikkoja ja alan koulutuslaitoksia löytyy ympäri maapalloa ja ammatin palveluja sekä sille tunnusomaista manipulaatiota arvostetaan kaikkialla.

Tärkeä rooli kansantautien hoitamisessa

Suurin osa kiropraktikkojen potilaista kärsii lannerangan ja kaularangan vaivoista /cervicogeenisestä päänsärystä. Näillä vaivoilla on merkitystä paitsi potilaalle itselleen, myös työnantajille ja koko yhteiskunnalle alentuneen työkyvyn ja suurten kustannusten muodossa. Käytännössä on todettu, että näitä kustannuksia voidaan alentaa hyödyntämällä kiropraktiikan mahdollisuuksia kansantautien hoitamisessa ja kuntouttamisessa.

Manipulaatiot ensisijainen hoitomuoto

Kiropraktiikka painottaa ruumiin ja sielun tasapainoa sekä kehon luonnollista parantavaa voimaa. Painopistealue on ihmisen niveltoimintojen, pehmytosien ja hermoston välisessä tasapainossa ja sen vaikutuksessa terveyteen. Ensisijainen hoitomuoto on manipulaatio eli "nivelen säätäminen". Muita hoitomuotoja ovat mobilisaatio, traktio, kuntoutus, potilaan ohjaus, elämäntapojen muuttaminen, fysikaalinen terapia ja ortopediset apuvälineet. Kiropraktiikka painottaa myös hoitojen ja harjoitteiden aloittamista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Kiropraktiikan arvotunnustetaan

Nykyään kiropraktiikka on maailmassa kolmanneksi suurin ensihoitoa antava hoitoala lääketieteen ja hammaslääketieteen jälkeen. Sen koulutuksen normit ja tutkinto on kehitetty lähes samanlaisiksi kuin lääketieteellisessä tiedekunnassa. Yhdysvaltain kaikissa osavaltioissa sekä lukuisissa muissa maissa kiropraktiikasta säädetään tänä päivänä lailla. Vuonna 1997 kiropraktikkojen paikallisia järjestöjä 80 maassa edustavasta World Federation of Chiropractic -järjestöstä tuli WHO:n Lääketieteen tiedejärjestöjen kansainvälisen neuvoston (CIOMS) jäsen.

malmqvist_stefan

Portsmouthin yliopistossa Englannissa koulutuksen saanut kiropraktikko Stefan Malmqvist, DC MSc, pitää vastaanottoa Eiran lääkäriasemalla.

Hänellä on 25 vuoden työkokemus alalta ja hän on toiminut sekä Ruotsin että Suomen kiropraktikkoliittojen puheenjohtajana. Stefan Malmqvist toimii lisäksi kiropraktikkotutkijana Stavangerin yliopistossa Norjassa.


Lue lisää: www.kiropraktiikka.eu