Vuodeosasto- ja hoivapalvelut
Vuodeosastomme Tehtaankadulla tarjoaa monipuolisia palveluita silloin kun tarvitaan sairaalahoitoa, tutkimuksia tai hoivapalveluja. Tällaisia tilanteita voi olla esimerkiksi omaishoitajan loma tai leikkauksen jälkeinen kuntoutus. Hoivapalvelut auttavat vanhuusiässä halutessasi vuosienkin ajan.
Tarjoamme yksilöllistä hoitoa kaikille leikkauspotilaillemme ja useiden kirurgian osa-alueiden palveluita ennen ja jälkeen leikkauksen. Asiantunteva henkilökuntamme huolehtii leikkausta edeltävistä valmisteluista ja varmistaa myös mahdollisimman miellyttävän toipumisen leikkauksen jälkeen.
Tarjoamme myös kuntoutusjaksoja esim. muualla tehdyn leikkauksen tai kotona sairastelun jälkeen sekä tarvittaessa pitkäaikaishoitoa ja saattohoitoa. Vuodeosastolla voi käydä myös sovitusti esimerkiksi suonensisäisissä antibioottitiputuksissa, ompeleiden poistoissa ja muissa hoitotoimenpiteissä.
Vuodeosastomme palvelut räätälöidään potilaan tarpeiden ja toiveiden mukaan. Osastohoidon aikana voidaan tehdä myös monipuolisia tutkimuksia, sillä tarvittavat lääkäri-, laboratorio- ja röntgenpalvelut sekä fysioterapia toimivat samassa talossa.
Hoitoa ja huolenpitoa - toivomuksia kunnioittaen
Vanhuspotilaillemme tarjoamme geriatrijohtoisen toimintakyvyn ja terveydentilan kartoituksen ja teemme sellaiset perusteelliset sisätauti- ym. tutkimukset, jotka edellyttävät vuodeosastoseurantaa. Potilaillamme on myös mahdollisuus viikko- tai pitkäaikaishoitoon vuodeosastollamme. Pitkäaikaiset asukkaamme tuovat usein mukanaan rakkaimmat huonekalunsakin ja elävät hyvin kodinomaista elämää – turvallisesti. Yksilöllisistä huoneista suurin osa on yhden hengen huoneita, mutta kahden hengen huoneitakin löytyy esim. pariskunnalle. Vierailijat ovat tervetulleita meille milloin tahansa. Arkielämään saa pientä vaihtelua esimerkiksi tilaamalla ruoat lähiravintolan á la carte –listalta, eikä lasi viiniäkään aterian kanssa ole meillä harvinaisuus. Meidän pienessä, viihtyisässä ruokasalissa vietetään yhteisiä hetkiä ja juhlitaan merkkipäiviä ja pyhiä. Ateriat tarjoillaan asiakkaan niin halutessa myös omaan huoneeseen. Henkilökunta on paikalla ympäri vuorokauden. Vanhusten hoitoon erikoistuneilla hoitajilla on aikaa asukkaiden asioille, iloille ja suruille – sekä suomen että ruotsin kielellä.
Osastollamme on sairaalatasoinen valvonta, hoitovalmius ja lääkärinpäivystys ympäri vuorokauden. Lämminhenkinen huolenpito, kodinomainen ympäristö ja kiireetön läsnäolo lisäävät asiakkaidemme viihtyvyyttä. Yksityisen sairaalan tapaan varsinaista lääkärinkiertoa ei ole, vaan jokainen lääkäri käy tapaamassa omia potilaitaan sovittuina aikoina.
Palveluitamme ovat mm.
• omaisen matkan yms. aikainen hoitojakso turvallisessa ympäristössä
• Eirassa tehdyn leikkauksen jälkeinen hoito
• kuntoutusjakso esim. muualla tehdyn leikkauksen tai kotona sairastelun jälkeen
• lääkityksen tarkastaminen
• vanhusten hoiva-asuminen
• pitkäaikaishoito
• saattohoito
Vuodeosastolla voi käydä myös sovitusti esimerkiksi suonensisäisissä antibioottitiputuksissa, ompeleiden poistoissa ja muissa hoitotoimenpiteissä.
Helposti ja vaivattomasti hoitoon – ilman lääkärin lähetettä
Vuodeosastolle ei tarvita lääkärin lähetettä ja hoitoon voi hakeutua helposti itse tai paikan voi varata omaiselle. Vapaata paikkaa voi tiedustella soittamalla suoraan osastolle. Kaikki potilaan terveyteen, liikkumiseen, lääkitykseen ja erityistarpeisiin liittyvät asiat on hyvä kertoa jo tässä vaiheessa.
Akuuttia hoitoa vaativassa tilanteessa potilas ohjataan kunnalliseen päivystykseen. Osastolla ei hoideta tehohoitoa vaativia potilaita.
Hoitovuorokausihintaan sisältyvät huone, ruoat ja hoitajien antama hoito. Lääkärinpalkkiot, konsultaatiot sekä laboratorio-, röntgen- ym. tutkimukset ja toimenpiteet veloitetaan erikseen. Niistä on mahdollisuus hakea Kela-korvausta. Mukaan tulee ottaa omat säännöllisesti käyttämänsä lääkkeet.
Älä epäröi ottaa yhteyttä
Lue lisää tai ota yhteyttä ja tiedustele vapaita paikkoja:
Tehtaankadun vuodeosasto,
puh. (09) 1620 200, sähköposti:
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Sairaalassamme toimii myös alkoholiongelmien hoitoon erikoistunut hoitotiimi, joka tarjoaa muun muassa katkaisuhoitoa, tiedustelut, puh. (09) 1620 210.
Osastonhoitaja Bettina Erdman puh. (09) 1620 405.
Tilaa esite, lähetä yhteystietosi sähköpostitse vuodeosastolle
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Saukonpaaden vuodeosasto,
puh. (09) 1620 950, sähköposti:
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Saukonpaaden laboratorio puh. (09) 1620 954.
Saukonpaaden viihtyisä vuodeosastomme sijaitsee Helsingin Jätkäsaaressa, syövän diagnostiikkaan, hoitoon ja seurantaan erikoistuneen Docrates Klinikan yhteydessä.










Vuodeosastopalvelut



