Kivut hankaloittivat nukkumista ja kävelemistä

Minulla oli aiemmin ollut polvessa vaivaa ja siihen oli laitettu tekonivel. Ennen leikkausta polven virheasento oli jo vaikuttanut lonkkaan ja kävely oli ehtinyt mennä huonoksi. Noin vuosi polvileikkauksen jälkeen saman jalan lonkka alkoi kipeytyä.

Olen aina ollut hyvä nukkumaan. Pikku hiljaa pahenevat lonkkakivut kuitenkin tekivät nukkumisesta vaikeaa. Heräilin monta kertaa yössä – heräilemisestä tuli normaalia. Käveleminenkin meni hankalaksi: ei huvittanut mennä esimerkiksi kauppaan, kun kävely oli niin vaivalloista. Lopulta se teki niin kipeää, etten oikeastaan viitsinyt kävellä sataa metriä pidempiä matkoja.

Hakeuduin työterveyshuollon kautta kokeneen ortopedin vastaanotolle. Tutkittuaan lonkkani hän totesi, että edessä olisi tekonivelleikkaus, lonkan tilanne ei enää perinteisellä kuntoutuksella paranisi.

EIRASSA ASIAT ETENIVÄT VAIVATTOMASTI JA MINUSTA PIDETTIIN HYVÄÄ HUOLTA

Tekonivelleikkausta varten aika varattiin Eiran sairaalaan ja siitä prosessi lähti nopeasti eteenpäin. En epäröinyt tai jännittänyt leikkausta etukäteen, luotin lääkäriin. Sitä paitsi kipeän lonkan kanssa eläminen oli niin hankalaa, että halusin muutoksen.

Leikkaus tehtiin puudutuksessa, toki lääkkeiden takia olin hieman tokkurassa ja torkahtelin välillä. Leikkaus meni kaiken kaikkiaan jouhevasti ja mukavasti. Kaikki hoidettiin tosi hyvin ja minusta pidettiin hyvää huolta. 

Sairaalassa minulla oli oma huone, ja pääsin heti leikkauksen jälkeen kepeillä liikkeelle. Erityisen kovia kipujakaan ei ollut, sillä Eiran sairaalan henkilökunta on kokenutta ja heillä oli hyvä tuntuma siihen, miten kipujani piti lääkitä. En ollut sairaalassa montaa päivää leikkauksen jälkeen. Kotiin lähtiessä sain mukaani jumppaohjeet ja hain terveyskeskuksesta apuvälineitä: wc-korotusistuimen, sukanvetolaitteen ja korotustyynyn istumista varten. En saanut istua 90 asteen kulmassa, vaan minun piti istua makaavassa asennossa, mutta kävellä sain heti niin paljon kuin vain pystyin.

Sairaslomaa saa lonkkaleikkauksen jälkeen yleensä automaattisesti kolme kuukautta, mutta minä palasin töihin jo puolentoista kuukauden jälkeen. Tässä iässä kuntoutuminen on vielä melko nopeaa. Pääsin kepeistä nopeasti eroon ja kipulääkkeistäkin melko pian. Jos vertaan siihen, kuinka paljon jouduin tekemään aiemmin leikatun polven kanssa töitä, lonkka oli paljon, paljon helpompi! Toivuin tosi nopeasti. Jos tällaisesta leikkauksesta voi sanoa, että on miellyttävä kokemus, niin tämä kyllä oli.

 

Hyvästit kivuille, tervetuloa yöunet

Uusi lonkkani tuntui heti hyvältä. Ihan kuin se olisi ollut oma. Sen jälkeen, kun leikkaushaavat paranivat, en ole huomannut minkäänlaista eroa toiseen lonkkaan. 

Suurin muutos on tietysti ollut se, ettei kipuja enää ole. Ennen leikkausta joka ikinen askel teki kipeää, nyt pystyn kävelemään ihan niin pitkään kuin huvittaa. Yöunetkin ovat palanneet entiselleen. Sanoin juuri vaimolle, että jännä juttu: kun menen illalla nukkumaan, herään vasta aamulla.   

Potilaan kokemus lonkan tekonivelleikkauksesta, syksy 2017. Toimittajana Anni Kemppainen.

Varaa vastaanottoaika tekonivelkirurgiaan erikoistuneelle ortopedillemme!

Tuki- ja liikuntaelinten vammojen ja vaivojen kanssa on turha sinnitellä. Eiran sairaalassa tavoitteena on asiakkaan olon ja elämän helpottaminen, ja usein se vaatii myös kirurgisia keinoja. Potilaan ja lääkärin välinen kiireetön kohtaaminen on tae hoidon onnistumiselle.

Varaa aika ortopedian ja traumatologian erikoislääkärin vastaanotolle. Hän selvittää mikä on paras hoitomuoto juuri sinulle.

Varaa aika