Hoitoon hakeudutaan usein syystä. Kun päihderiippuvuuden tunnistaa ajoissa ja myöntää sen myös itselleen, käänne parempaan voi tapahtua nopeastikin. Psykiatri ja päihdelääkäri Hannele Österman hoitaa Eiran sairaalassa sekä päihdeongelmia että muunlaisia psyykkisiä haasteita kohdanneita asiakkaita.
Psykiatrin koulutus takaa, että Östermanilla on käytössään koko hoitopaletti. ”Psykiatrin kanssa voi sekä jutella että keskustella oikeanlaisesta lääkityksestä tarpeen vaatiessa”, Österman sanoo. Hän katsoo ihmistä kokonaisuutena, ja osaa tunnistaa, onko kyseessä psyykkinen vai fyysinen vaiva. Asiantunteva apu on tärkeää, sillä psyykkiset vaivat ovat Östermanin mukaan monesti yhteenkietoutuneita.
”Masennus ja riippuvuus ilmenevät usein yhtä aikaa. Ihminen voi yrittää helpottaa masennuksen oireita alkoholilla tai sitten masennus voi olla seurausta runsaasta alkoholin käytöstä. Kun oikea syyseuraussuhde tunnistetaan, päästään asian juurelle.”

 

Yksilöllistä hoitoa anonyymisti

Österman tekee jokaisen asiakkaan kohdalla yksilöllisen arvion siitä, mitä päihderiippuvuudesta eroon pääseminen vaatii. Jos riippuvuus on jatkunut pitkään ja irti päästäminen on vaikeaa, toistuvat käynnit voivat olla paras ratkaisu. Silloin on helpottavaa tietää, että sama lääkäri kulkee mukana koko hoitoprosessin ajan.
”Päihderiippuvuuden hoito on usein oman motivaation löytämistä ja kasvattamista. Jos päihteidenkäytön taustalta paljastuu masennusta, asiakasta ei jätetä yksin asian kanssa vaan yhdessä mietitään sopiva ratkaisu niin masennuksen kuin ahdistuneisuuden ja unettomuudenkin hoitoon.”
Eiran sairaalassa hoitoon tuleminen on aina anonyymia ja psykiatrin palveluita voi käyttää myös osana katkaisuhoitoa. Vaikka alkoholiongelma ilmenee tyypillisesti myöhemmällä iällä, esimerkiksi eläkkeelle jäädessä, Österman kehottaa myös nuoria tulemaan juttusille, jos oma päihteidenkäyttö huolestuttaa. Joskus käyttö näyttää oman ystäväpiirin silmissä normaalilta, mutta herkempi ihminen reagoi alkoholiin voimakkaammin kuin toinen.
”Alkoholin kanssa on hyvä muistaa, että se mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi itselle. Vertailua tärkeämpää on oman kehon ja mielen kuunteleminen.”
Österman muistuttaa, että lääkärin vastaanotolla riippuvuutta kohdellaan kuten mitä tahansa muutakin vaivaa: sille etsitään syy ja sopiva hoito, jolloin parantuminen voi alkaa.

Eiran sairaalan Katkaisuklinikalla saat apua alkoholiongelmaasi katkaisuhoidossa vuodeosastolla tai päihdelääkärin, päihdepsykiatrin ja päihdetyöntekijän vastaanotoilla. Katkaisuhoitoon vuodeosastolle pääsee ilman lääkärin lähetettä ja hoitopaikan saa useimmiten samalle tai seuraavalle päivälle. Katkaisuhoitoon pääsee 7 päivänä viikossa ja myös alkoholin vaikutuksen alaisena. Apua alkoholiongelmaan voi hakea myös suoraan asiantuntijoidemme vastaanotoilta.

 

Tämä artikkeli on julkaistu Eiran asiakaslehdessä syksyllä 2015, ja päivitetty keväällä 2016.