Leikkauksen jälkeen suhtautuminen omaan kehoon ja minäkuvaan muuttuu. Myös ulkopuolisten suhtautuminen henkilöön saattaa muuttua. Ilman keskusteluapua sopeutuminen uuteen voi olla haastavaa.
Psykologi Marina Maatela Eiran sairaalasta huomauttaa, että mikä tahansa suuri muutos ihmisen elämässä voi aiheuttaa tuen tarvetta.

– Lihavuusleikkauksen jälkeen ulkonäkö muuttuu, ja se kuva, mikä on omasta kehosta ollut siihen asti, muuttuu täysin. Ihminen tarvitsee vahvistusta uuden hyväksymiseen. Tällöin psykologinen tuki ja erityisesti vertaistuki on tärkeää. Maatela painottaa keskustelutuen merkitystä ihan tavalliseen arkeen tottumisessa. Kaikki ruokailuun liittyvä menee lihavuusleikatulla uusiksi. Leikkauksen jälkeen pitää syömisen perusteita pohtia uudesta näkökulmasta. Henkilölle voi tulla houkutus palata vanhaan.

– Ruoka on meille kaikille melko tunnepitoinen asia. Siksi psykologin tai vertaistuen tarve saattaa ilmetä vasta pitkänkin ajan kuluttua leikkauksesta ja kun muut ihmiset ovat ikään kuin ”unohtaneet”, mitä on tapahtunut. Psykologin kanssa huomioidaan uusia tunnetiloja ja etsitään toimivia asioita omassa tilanteessa. Psykologin rooli on olla muutoksen tukena ja ohjata henkilön ajattelua teorian ja käyttäytymismallien selvittämisen kautta.

 

Tukiyhdistys tärkeässä roolissa

Eiran sairaala tekee yhteistyötä myös LILEn, Suomen Lihavuusleikatut ry:n kanssa. LILE on vertaistukiyhdistys, jonka keskeisin toimintamuoto on paikallisosastojen järjestämät keskusteluillat ja muut aktiviteetit lihavuusleikatuille. Lisäksi yhdistys tekee tärkeää työtä parantaakseen yhteistyötä terveydenhuollon kanssa sekä muokatakseen yleisiä asenteita.
– Vertaistuen merkitys leikkausta suunnittelevalle ja jo leikatulle henkilölle on aivan korvaamaton. Vain samassa tilanteessa oleva voi uskottavasti tukea toista, korostaa LILEn perustajajäsen ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin aluevastaava Eija Latvala. Latvala kertoo todella monien kaipaavan enemmän psykologista tukea, koska leikkaus on niin suuri kehon ja persoonan muutos. Hän onkin toiveikas yhteistyön lisääntymiseen niin julkisen kuin yksityisen sairaanhoidon piirissä.
– Toimintamme on aika alussa, mutta jatkuvasti tulee uusia ihmisiä mukaan. Olemme maan ainoa toimiva potilasjärjestö, joka hoitaa lihavuusleikattujen asioita.

Lisätietoa: Suomen Lihavuusleikatut LILE ry.

Tämä artikkeli on julkaistu Eiran asiakaslehdessä keväällä 2012, ja päivitetty keväällä 2016.