Tein Suomen ensimmäisen SMILE-leikkauksen heinäkuussa 2012 ja sen jälkeen en ole juuri enää LASIKia ja muita vanhempia tekniikoita käyttänytkään. SMILE-leikkauksessa tehdään Visumax-laserilla sarveiskalvon sisälle miinuspala, joka poistetaan pinseteillä. Laserointi tehdään sarveiskalvon sisällä suljetussa tilassa, joten ulkoiset olosuhteet eivät pääse vaikuttamaan leikkaustulokseen. Se on yksi SMILEn suurista eduista ja jonka ansiosta tulokset ovat erittäin tarkkoja.

Lisäksi SMILEssä sarveiskalvon etupinta jää koskemattomaksi eli siinä olevat vahvimmat säikeet pitävät sarveiskalvon edelleen yhtä vahvana kuin aiemminkin. LASIKissa vahvimmat kudokset katkaistaan, mistä voi aiheutua miinuksen palautuminen ja pahimmassa tapauksessa kartiopullistuma. LASIK-läppä ei kiinnity todennäköisesti koskaan entiseen lujuuteen – olen nostanut uusintaleikkauksessa yli 10 vuotta vanhan läpän.

SMILE-tekniikka kehittyy luonnollisesti edelleen. Uusintaleikkaukset voidaan tehdä nyt uudella Circular-ohjelmalla, jonka ansiosta toipuminen on nopeaa. Aiemmin ne tehtiin vanhemmalla PRK-tekniikalla. Riski uusintaleikkaukselle on kuitenkin SMILEssä pieni verrattuna aiempiin tekniikoihin.

Silmäkirurgia tarvitaan edelleen, vaikka huipputekniikkaa edustava laserkone on tärkeässä roolissa. Itse asiassa SMILEssä silmäkirurgin osuus on suurempi kuin LASIKissa. Miinuspalan poistossa on oltava erittäin huolellinen ja käytettävä hellävaraista tekniikkaa, jotta näön toipuminen on mahdollisimman nopeaa. Silmäkirurgin valinnassa on oltava entistä tarkempi eli ei ole sama kuka silmäsi leikkaa.

Harri Koskela, silmäkirurgi
yli 40 000 silmäleikkauksen kokemuksella

 

Tämä artikkeli on julkaistu Eiran asiakaslehdessä syksyllä 2014 ja muokattu keväällä 2016.