Mitä ovat suonikohjut ja mistä ne aiheutuvat?

Suonikohjut aiheutuvat jalkojen pintalaskimoiden vajaatoiminnasta. Laskimoverisuonissa veri virtaa sydämeen päin. Verisuonissa olevien läppien tehtävä on huolehtia siitä, että veri virtaa vain yhteen suuntaan. Jos läpät löystyvät ja verisuonten seinämien kimmoisuus vähenee, veren virtaus laskimoverisuonissa heikkenee. Läpät ikään kuin ”vuotavat” ja veri ei kierrä pois raajasta enää niin tehokkaasti.

Heikentynyt verenkierto aiheuttaa painetta laskimosuonissa ja sen seurauksena suoneen tulee pullistumia. Paineen lisääntyessä suoni turpoaa ja lisäksi pääsuonen sivuhaarat laajentuvat. Tämä näkyy usein jaloissa pullottavina ja kiemurtelevina pintaverisuonina. Näitä laajentuneita pintalaskimoita kutsutaan suonikohjuiksi.

 

Kuinka yleisiä suonikohjut ovat?

Suonikohjut ovat varsin yleinen vaiva naisilla: jopa 30 %:lla naisista on jossain elämän vaiheessa suonikohjut. Ehkä juuri siksi ne mielletäänkin usein naisille tyypilliseksi vaivaksi, mutta myös noin 20 %:lla miehistä on suonikohjuja.

 

Mitkä tekijät altistavat suonikohjuille?

Perimä ja ylipaino ovat suurimmat riskitekijät. Suonikohjut ovat myös yleisempiä vanhemmilla kuin nuorilla. Joskus myös raskaus altistaa suonikohjuille, koska se heikentää verenkiertoa laskimosuonissa.

 

Millaisia oireita liittyy suonikohjuihin?

Pintalaskimoiden vajaatoiminta on yleinen vaiva. Toisinaan se ei tunnu miltään, eikä aina edes näy päällepäin ja siksi sitä ei osaa epäillä.

Tunnistettavin oire on näkyvät pullistumat ja sinertävät paksut pintaverisuonet jaloissa.

Toisinaan pintalaskimoiden vajaatoiminta ei aiheuta näkyviä pullistumia, vaan iholla näkyy hentoja violetinsinisiä ns. luutasuonia, joiden varret muistuttavat hämähäkinseittiä. Kyseessä on silloinkin suonikohjutauti.

Huomioitavaa on, että jalkojen särky, turvotus, öinen suonenveto ja levottomat jalat saattavat myös viitata suonikohjuihin.

Pitkälle edetessään vajaatoiminta aiheuttaa säären kutinaa, ihomuutoksia ja säärihaavoja.

 

Missä suonikohjuja yleensä esiintyy? 

Tyypillisesti suonikohjuja esiintyy reisissä, säärten yläosissa ja pohkeissa. 

 

VOIKO VAJAATOIMINTA AIHEUTTAA VERITULPAN?

Pinnallisiin suonikohjuihin voi tulla paikallinen verihyytymä eli veritulppa. Veritulpan oireena suonikohju muuttuu kovaksi, kipeäksi ja kosketusaraksi ja iho punoittaa. Puhutaan laskimotukkotulehduksesta.

Joskus pinnallinen tukos voi edetä vakavaksi syvien laskimoiden tukokseksi. Syvien laskimoiden tukokseen liittyy usein jalan kivulias turpoaminen, särky, kuumotus ja punoitus. Syvien laskimoiden tukoksen selvittämiseksi verisuonikirurgin tekemä ultraäänitutkimus on välttämätön toimenpide. Pahimmillaan syvien laskimoiden tukos voi ajautua keuhkovaltimoon ja aiheuttaa keuhkoveritulpan.

 

Miten suonikohjuja tutkitaan?

Vastaanotolla verisuonikirurgi arvio silmämääräisesti jalkojen tilanteen ja tutkii jalat ultraäänilaitteella. Ultraäänilaite on ainoa keino, jolla voidaan todentaa myös säären sisäiset suonikohjut ja on hoitotoimenpiteiden arvioinnissa välttämätön.

 

Miten suonikohjuja hoidetaan?

Suonikohjuja ei voi itse hoitaa, mutta paineen tunnetta jaloissa voi helpottaa käyttämällä esim. tukisukkia lennoilla. Lisäksi liikunta vilkastuttaa verenkiertoa jaloissa ja ehkäisee ei-perinnöllisistä syistä johtuvien suonikohjujen syntymistä.

Paikallista lievää tulehdusta voi myös lievittää apteekista saatavilla reseptivapailla voiteilla, mutta ne eivät poista syytä eivätkä paranna pysyvästi.

Suonikohjujen hoito määräytyy sen perusteella minkä kokoisia suonikohjut ovat.

Mikäli suonikohjut ovat isoja ja niitä esiintyy syvällä, niin hoitona käytetään pääsääntöisesti lasermenetelmää. Lasermenetelmässä laserkuitu viedään hoidettavaan suoneen ja laserin lämpöenergia tuhoaa suonen. Toimenpide kestää noin tunnin. Laserhoidon jälkeen tarvitaan sairauslomaa yhdestä kolmeen vuorokauteen.

Vaahtoruiskutushoito sopii pienille ja keskisuurille suonikohjuille. Vaahtoruiskutushoidon seurauksena suonet arpeutuvat ja kuihtuvat pois. Toimenpide kestää noin puoli tuntia ja hoidon jälkeen ei ole tarvetta sairauslomalle.

Kaikkiin menetelmiin sisältyy jälkitarkastus. Jälkitarkastuksen yhteydessä tehdään tarvittaessa lisävaahdotus.

 

Toimenpiteen jälkeen

Toimenpiteen jälkeen pääset kotiin lyhyen seurannan jälkeen saattajan kanssa. 
Lääkinnällistä hoitosukka eli ns. puristesukkaa pidetään 2-3 vrk ympäri vuorokauden.
Tämän jälkeen puristesukkaa pidetään päivisin noin 5-10 vuorokauden ajan. Hoito-ohje vaihtelee riippuen toimenpidemenetelmästä ja tehdyn toimenpiteen laajuudesta. Verisuonikirurgi yksilölliset hoito-ohjeet tukisukkahoidosta toimenpiteen jälkeen.

Maltillinen liikkuminen, kuten kävely ja sauvakävely, on suositeltavaa heti, mutta seisoskelua on hyvä välttää ensimmäisten päivien aikana, koska seisoskelu paineistaa laskimot. Samasta syystä istuessa jalka tulee asettaa koholle ensimmäisen viikon aikana ja lentomatkustamista tulee välttää. Mikäli sinulla on suunnitteilla lentomatkustamista toimenpiteen jälkeen, ajankohdasta on tärkeää keskustella verisuonikirurgin kanssa toimenpideaikaa sovittaessa.

 

Hoidon tulokset 

Vaahtoruiskutustoimenpiteen jälkeen hoidetut suonikohjut kovettuvat ja iholle voi tulla kevyttä pigmentaatiota. Osa kokee kovettumat kivuliaiksi. Erilaiset tuntemukset ja pigmenttimuutokset kuuluvat paranemisprosessiin ja korjaantuvat ajan myötä.
Vaahtoruiskutushoidon lopullisen hoitotuloksen arvioimiseen menee vähintään 3 kuukautta. Mikäli hoidetut suonikohjut ovat olleet kookkaita tai henkilön iho on värimuutoksille herkkä, muutosten korjaantuminen saattaa kestää 12 kuukautta. Pigmenttimuutosten syvenemisen ehkäisemiseksi on tärkeää suojata toipumisvaiheessa käsitelty alue auringolta huolellisesti käyttäen suojakerrointa 50.

Lasertoimenpiteessä hoidettava suoni kutistuu ja katoaa vähitellen. Lasertoimenpiteen jälkeen käsitellyllä alueella esiintyy mustelmia noin 2-3 viikon ajan. Ihoon ei tule hoidosta haavoja, pelkästään muutama pieni pistoskohta. Toimenpiteen jäljet häviävät jaloista vähitellen muutamassa viikossa.

 

Mitä hoitamattomat suonikohjut voivat aiheuttaa?

Mikäli laskimoveri ei virtaa normaalisti ja tilanne on jatkunut pitkään, raajan verenkierto heikkenee ja iho kärsii hapenpuutteesta. Pahimmillaan tilanne voi johtaa säärihaavojen syntyyn. Suonikohjujen hoito tervehdyttää alaraajojen laskimoverenkiertoa kokonaisuudessaan, kun huonosti toimiva osa pintaverenkierrosta saadaan poistettua.

 

Railo_Mikael.jpg

Mikael Railo
Verisuoni- ja vatsaelinkirurgian erikoislääkäri

Eroon suonikohjuista!

Varaa nyt aika verisuonikirurgille laajaan suonikohjujen esitutkimukseen. Hän selvittää juuri sinulle oikean hoitomuodon. 

Esitutkimus sisältää vastaanottokäynnin ja laajan ultraäänitutkimuksen.
* + Kanta- ja poliklinikkamaksu

Varaa aika esitutkimukseen
Lue lisää Eirassa tehtävistä suonikohjujen hoitomenetelmistä
Suonikohju_esitutkimus_elokuu_600x450.jpg
Suonikohjujen hoito lasermenetelmällä

Suonikohjujen laserhoito on yleisin suonikohjujen hoitomuoto. Kyseessä on tehokas ja moderni hoitomuoto, jossa ultraääntä hyödyntäen hoidettavaan suoneen viedään laserkuitu, jonka lämpöenergian vaikutuksesta hoidettava suoni tuhoutuu.

Lue lisää
Verisuoni_suonikohju_terveetpohkeet_600x450.jpg
Suonikohjujen hoito vaahtoruiskutuksella

Vaahtoruiskutus sopii pienille ja keskisuurille suonikohjuille sekä myös aiemmin leikattujen ja sittemmin uusiutuneiden suonikohjujen hoidoksi. Toimenpide kestää vain noin puoli tuntia ja et tarvitse sairauslomaa hoidon jälkeen.

Lue lisää
Suonikohju_Halmesmaki_600x450.jpg
Suonikohjut haittaavat terveyttä

Suonikohjut ovat laajentuneita laskimoita. Ne voivat heikentää elämänlaatua ja olla sairauden merkki. Suonikohjujen poisto on aiempaa helpompaa. Lue verisuonikirurgien haastattelu miksi suonikohjut tulee hoidattaa.

Lue lisää