Mitä on akupunktio?

Akupunktio on hoitomuoto, jossa vaikutetaan erittäin ohuilla neuloilla hermostoon niin, että keho korjaa stressin ja sairauksien aiheuttaman epätasapainon. Kiinalaisen terveyskäsityksen mukaan ihminen pysyy terveenä niin kauan, kun Qitä (energia) on riittävästi ja sen meridiaanikulku kehossa on esteetön. Kun virtaus häiriintyy, sairastuu ihminen. Akupisteitä hoitamalla voidaan meridiaanireittiä puhdistaa, ja se palauttaa Qille vapaan kulkureitin korjaten epätasapainoa ja parantaen sairautta. Akupisteitä on yhteensä 361 ja ne sijaitsevat 12 eri päämeridiaanilla. Päämeridiaanit ovat nimetty alkunsa saamiensa sisäelimen mukaan, esimerkiksi maksa-meridiaani.

Akupunktio terminä merkitsee neulalla pistämistä ja nykyaikainen tapa on käyttää kertakäyttöisiä teräsneuloja, joissa on eri materiaaleista valmistetut kahvat, esim. pronssi tai hopeoitu teräs. Neulatonta akupunktuurista hoitoa kutsutaan akupainannaksi ja painanta tapahtuu useimmiten peukalolla. Maailman terveysjärjestö (WHO) suhtautuu nykyään myönteisesti akupunktuuria kohtaan. 

Akupunktuurin historia ulottuu tuhansien vuosien taa, mutta termillä akupunktio on eurooppalaista alkuperää 1700-luvulta, jolloin silkkitien välityksellä alkoivat vaikutteet kulkea molempiin suuntiin Euroopan ja Kiinan välillä. Kiinalaisen lääketieteen mukaan sairauden syyt jaetaan sisäisiin ja ulkoisiin ja akupunktion kiinalainen nimi "Zhen" viittaakin kehon ja ulkomaailman kulkureitin avaamiseen.

Ulkoiset syyt ovat ulkoisia patogeeneja (kuten bakteerit ja virukset), sekä tuuli, kuuma, kesäkuuma, kylmyys ja kosteus. 
Sisäisillä syillä tarkoitetaan patoutuneita ja pitkäkestoisia tunteita kuten viha/raivo, pelko/pelästys, ilo, suru ja liiallinen pohdinta.
Lisätietoa akupunktiosta löytyy Akupunktuuriyhdistyksen sivuilta.

Esimerkkejä akupunktiolla hoidettavista sairauksista ja tiloista:

  • poskiontelotulehdus, nielutulehdus, nenätulehdus, vilustuminen, keuhkoputkitulehdus
  • astma ja allergia
  • silmän sidekalvontulehdus, verkkokalvotulehdus
  • hammassärky, esim. hampaanpoiston jälkitila, ientulehdus
  • mahalaukku, esim. katarri, liikahappoisuus, ei-akuutti mahahaava, paksusuolentulehdus, ummetus, ripuli, suolentukkeuma
  • päänsärky, migreeni
  • huimaus
  • kolmoishermosärky
  • Menieren tauti
  • yökastelu
  • kylkikaaren kiputilat
  • jäätynyt olkapää
  • tenniskyynärpää
  • iskiastyyppiset kiputilat
  • niska-hartiaseudun ja selän kiputilat
  • nivelrikon aiheuttamat kiputilat
  • unettomuus
  • paniikki ja ahdistus
  • vaihdevuosivaivat
 

Varaa nyt aika Eiran kokeneille asiantuntijoille!

Eiran sairaalassa on monivuotinen kokemus akupunktiohoidoista.

Akupunktuuriset  hoitokerrat määritellään kullekin potilaalle yksilöllisesti. Usein 1-2 kertaa viikossa, yhteensä 8-10 hoitokertaa.

Akuuteissa vaivoissa jo muutama hoitokerta voi antaa avun!

Ajan akupuntiohoitoon varaat helposti nettiajanvarauksestamme!

Eiran sairaalan akupunktiolla hoitavat asiantuntijat
Lisa Ahlström Eiran sairaalassa on erikoistunut kiinalaiseen lääketieteeseen ja akupuntioon. Ahlström Lisa Doctor of Acupuncture and Oriental Medicine Varaa aika
Terapeutti Eili Gray Eiran sairaalassa on erikoistunut perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen ja akupuntioon. Gray Eili Perinteisen kiinalaisen lääketieteen asiantuntija, terapeutti Varaa aika
Akupunktion ja kiinalaisen lääketieteen asiantuntija Sari Tjurin-Zeiger Eiran sairaalassa hoitaa naistenterveyteen ja hyvinvointiin liittyviä oireita. Tjurin-Zeiger Sari Akupunktion ja kiinalaisen lääketieteen asiantuntija Varaa aika
Seuraavat vapaat ajat
ti 8.10.
09.15
45 min
Akupunktion ja kiinalaisen lääketieteen asiantuntija Sari Tjurin-Zeiger Eiran sairaalassa hoitaa naistenterveyteen ja hyvinvointiin liittyviä oireita.
Tjurin-Zeiger Sari
Akupunktion ja kiinalaisen lääketieteen asiantuntija
Eiran lääkäriasema
Uusi asiakas: varaathan 60 min vastaanottoajan tai kaksi peräkkäistä 45 min aikaa.
ti 8.10.
10.15
45 min
Terapeutti Eili Gray Eiran sairaalassa on erikoistunut perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen ja akupuntioon.
Gray Eili
Perinteisen kiinalaisen lääketieteen asiantuntija, terapeutti
Eiran lääkäriasema
Uutena asiakkaana varaathan kaksi peräkkäistä 45 min aikaa.
ti 8.10.
11.00
45 min
Terapeutti Eili Gray Eiran sairaalassa on erikoistunut perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen ja akupuntioon.
Gray Eili
Perinteisen kiinalaisen lääketieteen asiantuntija, terapeutti
Eiran lääkäriasema
Uutena asiakkaana varaathan kaksi peräkkäistä 45 min aikaa.
Näytä seuraavat vapaat ajat
Hinnasto
Akupunktio Hinta 
Vastaanotto 45 min alk. 89 € 
Vastaanotto 60 min alk. 100 € 

Asiantuntijat

 
Ahlström Lisa, Doctor of Acupuncture and Oriental Medicine
Gray Eili, perinteisen kiinalaisen lääketieteen asiantuntija, terapeutti
Tjurin-Zeiger Sari, akupunktion ja kiinalaisen lääketieteen asiantuntija  
 
Vastaanottokäynnin hintaan lisätään poliklinikkamaksu 26,30 €.  Sarjakäynteihin lisätään poliklinikkamaksu 6,30 €/kerta. Hinnat sisältävät alv 25,5%
Kysy lisää Eiran palveluista
Nimi
Puhelin
Email
Viesti