Pysyvä painonhallinta vaatii itsetuntemusta

Ota itseäsi niskasta kiinni. Jenni Kinnari, 37, tietää, kuinka huono laihduttamiseen kannustava tuttu hokema on.
”Pysyvä painonhallinta ei ole tahdonvoiman asia”, Hurja painonpudotus Suomi -televisiosarjaan osallistunut Jenni sanoo.
Jenni on rajoittanut syömisiään nelivuotiaasta asti - lapsena sairaalan ravitsemusterapian ja kouluterveydenhuollon ohjein ja kevyttuottein, myöhemmin tiukoilla omilla ja ohjatuilla dieeteillä. Silti hänen painonsa on kivunnut korkeimmillaan lähes kahteensataan kiloon.

”Ruokarajoituksilla ei laihdu, jos voi henkisesti huonosti.” 
Onnistunut painonhallinta edellyttää itsetuntemusta; mielen ja tunteiden hallintaa. Jenni opettelee sitä Eiran Painonhallintaklinikan lihavuuteen erikoistuneen ammattilaisten avulla. 

JENNILLE LAADITTIIN YKSILÖLLINEN ELINTAPOJEN MUUTOSOHJELMA

Jenni aloitti loppusyksyllä 2021 Eiran sairaalassa Kohti kevyempää elämää -yksilöohjelman. Painonhallinnan tukena on erimittaisia, jokaisen yksilöllisen tarpeen mukaan räätälöityjä valmennuksia. Asiakas voi valita 3 kk, 6 kk tai vuoden valmennuksen.

Ohjelma alkaa aina kattavalla alkukartoituksella, jossa käydään läpi mm. syömis-, liikkumis- ja unitottumukset, terveydentila, painohistoria, henkinen hyvinvointi, muutosvalmius ja tavoitteet. Alkukartoituksen jälkeen valmennukseen osallistuvalle laaditaan yksilöllinen elintapojen muutossuunnitelma.

Minulla on vakava ahmimishäiriö, joka aiheuttaa hallitsemattomia syömiskohtauksia.

TURVALLINEN LAIHDUTTAMINEN EDELLYTTÄÄ HYVINVOIVAA MIELTÄ 

Alkukartoituksen jälkeen todettiin, että Jennin uusia elintapoja tukee parhaiten syömisongelmista kärsiville tarkoitettu vuoden mittainen valmennus ravitsemusasiantuntija, sairaanhoitaja Laura Suojasen kanssa. Laura on työskennellyt koko työuransa lihavuuden ja syömishäiriöiden kanssa. Jennin valmennuksessa keskitytään syömisen psykologiaan. 

”Minulla on vakava ahmimishäiriö, joka aiheuttaa minulle hallitsemattomia syömiskohtauksia”, Jenni kertoo.
Ahmiminen on toiminut Jennille lapsuudesta asti keinona käsitellä tunteita. Täysi olo on tuonut lohtua ja turvallisuuden tunteen. 

Terveellinen ja turvallinen laihduttaminen edellyttää, että laihduttaja on käsitellyt syömiseen liittyvät ongelmansa. Vaikea syömishäiriö on este esimerkiksi lihavuusleikkaukselle.
”Ahmimiskohtauksen aikana tunnen ahdistusta, jota syöminen hetkeksi helpottaa. Sitä seuraa henkisesti hirvittävän paha olo.”

Elämänmuutokset, stressi ja kielteiset tunteet lihottavat minua.

"En ole koskaan antanut itselleni lupaa syödä"

Kohti kevyempää elämää -yksilöohjelmassa valmennettava tapaa valmentajansa kerran kuussa. Jokaisella tapaamisella on oma, asiakkaan tavoitetta tukeva teema. Kahdella ensimmäisellä kerralla Jenni ja Laura paneutuivat Jennin laihdutushistoriaan.

”Paino alkoi nousta, kun muutin 17-vuotiaana omilleni. Elämänmuutokset, stressi ja kielteiset tunteet lihottavat minua.”

Jenni ei ollut koskaan kokenut, että hänellä olisi ollut lupa syödä. Lapsuuden rajoituksia seurannut vapaus syödä, mitä ja milloin itse tahtoi, teki ahmimisesta arkipäiväistä. ”Painoni nousi parissa vuodessa 60 kiloa.”

 

”Eirassa minut kohdataan arvokkaana ihmisenä”

Pysyvä elintapojen muutos vaatii motivaatiota, tukea, aikaa ja harjoittelua. Tapaamisten välissä Jenni tekee kotitehtäviä.  
”Olen opetellut tiedostamaan ja kohtaamaan tunteita ahmimisen taustalla.”

Ennen Jenni kielsi itseltään ikävät ajatukset ja tunteet ja keskittyi hallitsemaan oloaan syömällä. 
”Täysi olo oli ainoa tapa, jolla sallin itseni rakastaa itseäni.”
Jenni on kärsinyt valtavasta huonommuuden ja riittämättömyyden tunteesta. 
”Eirassa minut kohdataan ymmärryksellä ja arvokkaana ihmisenä, eikä ongelmana, joka on itse syypää ylipainoonsa.”

 

”Nykyään sanoitan tunteitani”

Laura ja Jenni hakevat yhdessä selviytymiskeinoja haasteellisiin tilanteisiin. Jenni on oppinut pysähtymään hetkiin, joissa hän tuntee halua ahmia. Hän miettii, mikä tunne juuri nyt herättää halun ahmia.

”Toisin kuin ennen, sanoitan ajatuksiani ja tunteitani. Tunteiden tunnistaminen on äärimmäisen tärkeää niiden hallinnalle.”
Laura on antanut Jennille toimivan ohjeen hankalien hetkien varalle: tee 10 minuuttia jotain, mikä siirtää ajatukset pois ahmimisesta. Soita vaikka ystävälle. Tuossa ajassa hankala tunne ja halua ahmia lievenevät.

 

Yksilöohjauksesta on ollut apua

Koska vaa´an lukemat vaikuttavat voimakkaasti Jennin mielialaan, vaaka saa seistä hänen olohuoneessaan käyttämättömänä.
”En piilota vaakaa. Poissa silmistä, poissa mielestä tarkoittaa ikävien tunteiden torjumista.”
Vaikka Jenni on Kohti kevyempää elämää -muutospolulla vasta alussa, yksilöohjauksesta on ollut jo apua.
”Vietin ensimmäisen joulun, jolloin en ahminut. Olen ylpeä itsestäni.”

 

Lue miten Jennin tarina jatkuu: Jenni sai ahmintahäiriönsä hallintaan osa 2.

Jenni Kinnari on toipumismatkalla syömishäiriöstä. 

Toimittajana Virve Järvinen
Kuva: Camilla Bloom

 

Tunnistatko syömishäiriön?

Ravitsemusasiantuntija, sairaanhoitaja Laura Suojanen hoitaa Eiran sairaalassa erilaisista syömishäiriöistä, kuten ahmimisesta, kärsiviä potilaita.
Jos koet, että tarvitset apua syömisen liittyviin haasteisiin, voit varata ajan suoraan Lauran vastaanotolle.

Huomioithan, että vastaanottokäynti on maksullinen.
Varaa vastaanotto
Lue lisää Eira Painonhallintaklinikan palveluista
Painonhallintaklinikka_jenni2.jpg

Jenni sai ahmintahäiriönsä hallintaan. Osa 2.

Ahmintahäiriö vaarantaa terveyden. Jenni Kinnari sai sen hallintaan Eiran Painonhallintaklinikan ammattilaisten tuella. Painonlasku on plussaa.

Lue lisää
Painonhallintaklinikka_2021-12.jpg

Eira Painonhallintaklinikka

Lihavuutta voidaan hoitaa eikä sen kanssa kannata jäädä yksin! Eira Painonhallintaklinikka on täysin uudenlainen lihavuuden kokonaisvaltainen hoitoyksikkö. Suomen kokeneimmat lihavuuteen erikoistuneet asiantuntijamme auttavat löytämään juuri sinulle sopivimman hoitomuodon. Käytössämme ovat uudet henkilökohtaiseen tukeen perustuvat elintapojen muutosohjelmat, lääkehoito, Orbera-laihdutuspallo ja lihavuusleikkaukset. Lue lisää ja varaa aika lihavuussairaanhoitajan maksuttomaan neuvontaan!

Lue lisää
Eira_elintapojenmuutos_nainen_2021-08.jpg

Elintapojen muutospolut

Elintapojen muutospolut ovat täysin uusi tapa hoitaa lihavuutta. Ne ovat 3-12 kk mittaisia ohjelmia, joiden aikana sinulla on oma henkilökohtainen valmentaja, jota tapaat säännöllisesti. Henkilökohtainen valmentajasi kuuntelee, kannustaa ja auttaa sinua kohti tavoitteitasi. Tapaamiset tapahtuvat aina kasvotusten – paikan päällä tai videon välityksellä. Tervetuloa lihavuussairaanhoitajan maksuttomaan neuvontaan kuulemaan lisää!

Lue lisää
Painonhallintaklinikka_laakehoito1_2021-08.jpg

Lihavuuden lääkehoitopolku

Lihavuuden hoito lääkkeillä kehittyy jatkuvasti ja kokeneet sisätautilääkärimme ovat perehtyneitä uusimpiin vaihtoehtoihin. Lääkehoito ei ole mikään helppo oikotie, vaan myös se vaatii elintapojen pysyvän muutoksen. Lääkehoito tapahtuu aina lääkärin valvonnassa. Lue lisää ja varaa aika lihavuussairaanhoitajan maksuttomaan neuvontaan!

Lue lisää
Eiran sairaalan lihavuusleikkaustiimi

Lihavuusleikkaus

Lihavuusleikkaus on tehokkain vaikean lihavuuden hoitomuoto. Eiran sairaalalla on vuosien kokemus lihavuusleikkauksista. Teemme sekä mahalaukun ohitus- että kavennusleikkauksia turvallisesti ja ammattitaidolla. Lue lisää ja varaa aika lihavuussairaanhoitajan maksuttomaan neuvontaan!

Lue lisää
Painonhallintaklinikka_2023_hoitajat-3.jpg

Orbera laihdutuspallo -hoitopolku

Vain Eirasta saat uniikin Orbera-laihdutuspallohoidon. Hoito soveltuu keskivaikean ylipainon hoitoon (BMI yli 27) alle 65-vuotiaille eikä se vaadi leikkausta. Hoito koostuu mahalaukkuun asetettavasta silikonipallosta ja elintapojen muutosohjelmasta. Tule lihavuussairaanhoitajan neuvontakäynnille maksutta kuulemaan lisää!

Lue lisää