Kohdunpoistoleikkaus on yleinen gynekologinen leikkaus

Kohdunpoistoleikkaukset eli hysterektomiat ovat vähentyneet meillä Suomessa ja muualla maailmassa paljolti hormonikierukan yleistymisen takia. Vaikka hormonikierukka on monelle naiselle loistava apu runsaisiin ja kivuliasiin kuukautisiin, sekään ei tehoa kaikille eikä kaikkiin ongelmiin. Silloin voidaan harkita kohdunpoistoa. Tavallisia syitä kohdunpoistoon ovat kohdunlaskeuma, vuotohäiriöt ja myoomat. Etenkin sitten kun lapset on hankittu, on kohdunpoisto yleinen hoitomuoto.

Kohtu voidaan poistaa avoimesti (laparotomiateitse), emättimen kautta (vaginaalisesti) tai tähystysleikkauksena (laparoskooppisesti). Tähystysleikkaus ja vaginaalinen kohdunpoisto ovat yleisemmin käytetyt menetelmät. Normaalit munasarjat jätetään yleensä leikkauksessa paikoilleen, varsinkin ennen vaihdevuosien alkua. Tällöin oma hormonitoiminta jatkuu leikkauksen jälkeenkin. Munanjohtimet on syytä poistaa, sillä niistä ei ole mitään hyötyä kohdunpoiston jälkeen. Nykykäsityksen mukaan munasarjasyöpä on lähtöisin munanjohtimen soluista.

Kohdunpoisto tähystysleikkauksena on yleisin ja vaivattomin

Kohdunpoisto tehdään yleensä tähystysleikkauksena, mutta erityisen kookas kohtu vaatii avoleikkauksen. Tähystys tehdään nukutuksessa ja tarvitaan vain pieniä, noin 5–10 mm pituisia, ihohaavoja vatsalle. Näistä aukoista päästään kameralla näkemään tarkasti leikkauskohde ja viemään tarvittavat instrumentit vatsaonteloon. Leikkauksessa pyritään aina kosmeettisesti hyvään tulokseen.

Tähystysleikkauksen etuna on tarkka moderni tekniikka, jonka avulla nähdään leikkausalue läheltä ja tarkasti.

Tähystysleikkaukseen liittyy vähemmän verenvuotoa, kipuja, komplikaatioita ja sairaalassaoloaikaa kuin avoleikkaukseen. Kohdunpoisto tähystystoimenpiteenä nopeuttaa toipumista sekä siihen liittyy vähemmän pitkäaikaisia ongelmia kuten kiinnikkeitä. Sairaalasta kotiudutaan joko leikkauspäivän iltana tai seuraavana päivänä. Sairausloma on noin 2–3 viikkoa. Jälkitarkastus tehdään noin 1-2 kuukauden kuluttua. Mikäli toipumisessa tulee ongelmia, asia hoituu usein puhelimessa tai tarkastuskäynnille leikkaavan lääkärin vastaanotolla.

Leikkaavan gynekologin vastaanotolle ennen leikkausta

Gynekologin vastaanotolla on tärkeää kertoa kaikki oireet ja niiden kesto, sillä näistä esitiedoista voi päätellä ongelman vakavuuden ja syyt. Gynekologinen tutkimus, verinäytteet, ultraääni, tarvittaessa PAPA-koe, näyte kohdun limakalvolta (Pipelle) selvittävät ongelman ja ohjaavat oikeaan hoitoon.

Eiran sairaalassa leikkaukseen pääsy on nopeaa ja ajankohdan pystyy sovittamaan joustavasti oman aikataulun mukaan. Myös jälkihoitoon liittyvät asiat järjestyvät turvallisesti leikkaavan lääkärin hoidossa.
Eiran sairaalan gynekologit
Gynekologi Olivia Kilpiö pitää vastaanottoa ja tekee gynekologisia leikkauksia Eiran sairaalassa. Kilpiö Olivia Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Varaa aika
Gynekologi Tomi Sakari Mikkola Eiran sairaalassa, erityisosaaminen lantionpohjan ongelmat, gynekologiset laskeumat, virtsankarkailu ja hormonihoito. Mikkola Tomi Sakari Naistentautien ja synnytysten, sekä urogynekologian erikoislääkäri Varaa aika
Seuraavat vapaat ajat
ma 29.4.
17.00
20 min
Gynekologi Tomi Sakari Mikkola Eiran sairaalassa, erityisosaaminen lantionpohjan ongelmat, gynekologiset laskeumat, virtsankarkailu ja hormonihoito.
Mikkola Tomi Sakari
Naistentautien ja synnytysten, sekä urogynekologian erikoislääkäri
Eiran lääkäriasema
ma 29.4.
17.20
20 min
Gynekologi Tomi Sakari Mikkola Eiran sairaalassa, erityisosaaminen lantionpohjan ongelmat, gynekologiset laskeumat, virtsankarkailu ja hormonihoito.
Mikkola Tomi Sakari
Naistentautien ja synnytysten, sekä urogynekologian erikoislääkäri
Eiran lääkäriasema
ma 29.4.
17.40
20 min
Gynekologi Tomi Sakari Mikkola Eiran sairaalassa, erityisosaaminen lantionpohjan ongelmat, gynekologiset laskeumat, virtsankarkailu ja hormonihoito.
Mikkola Tomi Sakari
Naistentautien ja synnytysten, sekä urogynekologian erikoislääkäri
Eiran lääkäriasema
Näytä seuraavat vapaat ajat
Lue lisää naisten terveyspalveluistamme
Gynekologia_juokseva_nainen_600x450.jpg

Gynekologin vastaanotto

Gynekologin vastaanotto

Lue lisää
Gynekologia_nainen_katsookameraan_600x450.jpg

Gynekologiset leikkaukset

Tavallisimmat gynekologiset leikkaukset liittyvät lantionpohjan toimintahäiriöihin ja kohdun ja munasarjojen sairauksiin. Suurin osa gynekologisista leikkauksista tehdään päiväkirurgisesti eli pääset kotiin samana päivänä.

Lue lisää
Gynekologia_naiset_jumpassa_600x450.jpg

Gynekologiset laskeumat

Laskeuma syntyy, kun lantionpohjan kudosrakenne heikkenee ja kohtu ja emättimen seinämät laskeutuvat. Kohdun laskeuma voi ilmetä esimerkiksi painon tunteena emättimessä, pullistumaan emättimestä sekä virtsaamis- ja ulostusongelmina.

Lue lisää
Gynekologia_juokseva_nainen2_600x450.jpg

Virtsankarkailu eli inkontinenssi

Virtsankarkailusta eli virtsainkontinenssista kärsii joka viides keski-ikäinen nainen. Haittaava virtsankarkailu lisääntyy iän myötä. Virtsankarkailua on eri tyyppistä, ja ongelmasta kannattaa puhua rohkeasti asiantuntevan gynekologin kanssa, sillä hoidot ovat tehokkaita.

Lue lisää
Gynekologia_nuori_vastaanotolla_600x450.jpg

Endometrioosi

Endometrioosi eli kohdun limakalvon sirottumatauti on tärkeä diagnosoida ajoissa. Endometrioosi aiheuttaa muun muassa kuukautiskipua, vatsakipuja ja yhdyntäkipuja sekä vaikeuttaa raskaaksi tulemista.

Lue lisää
Gynekologia_myoomat.jpg

Runsaat kuukautiset, myoomat ja muut vuotohäiriöt

Runsaat kuukautisvuodot ovat yleisiä; jopa kolmasosa naisista kokee ne jossain elämänvaiheessa. Myoomat ovat tavallinen syy runsaisiin vuotoihin, mutta taustalla voi olla muitakin syitä, jotka tulisi aina selvittää.

Lue lisää
Gynekologia_nuori_600x450.jpg

Gynekologin vastaanotto nuorille

Jo nuorena on hyvä luoda kontakti gynekologiin, jolta tarvittaessa saat nopeastikin apua erilaisiin terveyttä koskeviin tilanteisiin.

Lue lisää
Gynekologia_Roosanauha_yleinen_600x450.jpg

Rintasyöpä ja siihen liittyvät tutkimukset

Rintojen omatarkkailu on tärkeää jokaiselle naiselle. Omatarkkailua on tarvittaessa hyvä täydentää mammografia- ja ultraäänitutkimuksilla. Varhain havaittu rintasyöpä edesauttaa hoitotuloksia.

Lue lisää
Naisten_terveysklubi_600x450.jpg

Eira Naisten terveysklubi

Huolehditko kaikista muista, mutta oma hyvinvointisi unohtuu? Oletko jäänyt pois työelmästä? Kaipaatko säännöllistä tietoa omasta terveydentilastasi? Juuri sinua varten olemme perustaneet suositun Eira Naisten Terveysklubin! Klubin jäsenenä saat vuosittain kutsun terveystarkastukseen ja voit milloin tahansa olla yhteydessä Terveysklubin Omahoitajaan. Terveysklubin jäsenyys antaa sinulle vaivatta säännöllisen kokonaiskuvan voinnistasi!

Lue lisää
Hinnasto
Gynekologia Hinta  
Gynekologin vastaanottokäynti, ei sis. papa-koetta ja UÄ-tutkimusta alk. 135 €  

Erikoislääkärit
   
Kilpiö Olivia, Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri
Mikkola Tomi Sakari, Naistentautien ja synnytysten, sekä urogynekologian erikoislääkäri
Rangdell Ritva, Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri
Söderström-Anttila Viveca, Naistentautien, synnytysten ja gynekologisen endokrinologian erikoislääkäri
Tuomikoski Pauliina, Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri 
Gynekokogiset tutkimukset ja näytteenotot
   
Papa-koe eli irtosolunäyte 69 €  
HPV-testi (papilloomavirus) 142 €  
HPV + papa-koe 182 €  
Klamydia ja tippuri 81 €  
Laskeumakuutio 58 €
 
Laskeumarengas 23 €  
Puudutus gynekologisen toimenpiteen yhteydessä 30 €  
Kohdun, sivuelinten ja alavatsan ultraäänitutkimus emättimen kautta  alk. 125 €  
     
Mammografia ja rintojen ultraäänitutkimus (lääkärin lähete tarvitaan)    
Rintojen ultraäänitutkimus (lääkärin lähete tarvitaan)    
Ehkäisykierukat
 
Hormonikierukka 169 €  
Kuparikierukka NovaT300 169 €  
Kuparikierukka FlexiT 109 €  
Ehkäisykierukan asennus (sis. gynekologin vastaanotto, ultraäänitutkimus) alk. 250 €  
Gynekologiset toimenpiteet Hinta Eiran Terveystili*
TVT virtsankarkausleikkaus, paikallispuudutus ja sedaatio
3296 € 281,67 €/kk
Kohdun tähystysleikkaus, nukutuksessa 3896 € 331,67 €/kk
Kohdun laskeumaleikkaus, nukutuksessa 6251 € 527,92 €/kk
Kohdun poisto,  nukutuksessa 7305 € 615,75 €/kk

Vastaanottokäynnin hintaan lisätään poliklinikkamaksu 26,30 €. Kanta-maksu on 2,70 € ja veloitetaan kaikista Omakantaan tallennettavista käynneistä. Asiantuntijakohtaiset hinnat löydät asiantuntijan omasta profiilista.
* Eiran Terveystilillä esim. 12 kk:n korottomalla osamaksulla (sisältää käsittelymaksut yht. 84 €).

Kysy lisää Eiran palveluista
Nimi
Puhelin
Email
Viesti