Melanooma ei ole ainoa ihosyöpä
Melanooma on ihosyövistä vaarallisin, sillä se lähettää etäpesäkkeitä.
”Toisin kuin muut ihosyövät, melanooma voi kehittyä nopeasti ja tulla nuorelle ihmiselle.”
Tyvisolusyöpä eli basaliooma ja okasolusyöpä ovat tyypillisesti iäkkäiden sairauksia. Tyvisolusyöpää ja okasolusyöpää luullaan usein samanlaisiksi sairauksiksi, Hjerppe on huomannut.
”Tyvisolusyöpä on kiltimpi syöpä, sillä se jää yleensä paikalliseksi syöväksi. Okasolusyöpä on vakava ja vaarallinen sairaus.”
Okasolusyöpä kasvaa ja leviää syvempiin kudoksiin nopeammin kuin tyvisolusyöpä. Se voi myös lähettää etäpesäkkeitä.
Aurinkokeratoosi on okasolusyövän esiaste
Huolestuttavaa ihomuutosta tulee näyttää lääkärille matalalla kynnyksellä, Hjerppe painottaa.
”Hilseilevät iholäiskät, sinnikkäät karhentumat ja ihottumat, huonosti paranevat haavaumat sekä poikkeavat luomet voivat olla syöpää.”
Kuiva, hilseilevä kohta voi olla aurinkokeratoosi. Se on kohta, jossa auringon ultraviolettisäteet ovat vaurioittaneet alueen soluja. Ihottumankaltainen, vähitellen paksuuntuva muutos saattaa olla Bowenin tauti.
”Aurinkokeratoosi ja Bowenin tauti ovat okasolusyövän esiasteita. Ne kertovat, että iho on saanut elinaikanaan liikaa aurinkoa.”
Ihosyöpään on useita hoitoja
Pinnallinen aurinkokeratoosi, Bowenin tauti ja pinnallinen basaliooma voidaan hoitaa jäädyttämällä, syöpävoiteilla tai PDT-valohoidolla (Photodynamic Therapy).
”Jäädytyshoito eli nestemäinen typpi sopii yksittäisten pintamuutosten hoitoon. Syöpävoiteita ja PDT-valohoitoa käytetään laajemmalla alueella oleviin ihomuutoksiin, kuten otsan tai päänahan hoitoon.”
Syvemmät ihosyövät, kyhmyt ja näpyt hoidetaan leikkaamalla. Jos syöpä on lähettänyt etäpesäkkeitä, tarvitaan säde- ja lääkehoitoja
PDT-valohoito on tehokas hoito
PDT-valohoito voidaan tehdä joko lyhytkestoisena punavalohoitona tai niin sanottuna päivänvalohoitona.
”Valohoidoissa ihoa karhennetaan, tarvittaessa alue puudutetaan ja sille levitetään ihoa valolle herkistävä voide.”
Punavalohoidossa voide saa vaikuttaa kolme tuntia, jonka jälkeen alueelle annetaan 10 minuuttia valohoitoa. Hoito on jonkin verran kivuliasta.
Päivänvalohoidossa voide vaikuttaa puoli tuntia, jonka jälkeen ihoa valotetaan 2–2,5 tuntia.
”Valohoito tuhoaa kasvainsolut tehokkaasti. Monesti yksi hoitokerta riittää. Tarvittaessa hoito uusitaan tai käytetään lisäksi jäädytyshoitoa.”
PDT-valohoito ei jätä arpia
PDT-valolla hoidetulle ihoalueelle ilmaantuu punoitusta, turvotusta ja ihorikkoja, jotka rupeutuvat pikkuhiljaa. Ruvet irtoavat 1–2 viikon kuluttua.
”Kun ruvet ovat irronneet, iho paranee täysin kahdessa, kolmessa viikossa. Hoito ei jätä arpia.”
Hoidetut ihoalueet ovat herkkiä auringolle muutaman kuukauden ajan hoidon jälkeen.
”Iho tulee suojata huolellisesti ultraviolettisäteilyltä. PDT-hoito ei estä tulevia aurinkovaurioita.”
Ihoa seurataan jatkossa vastaanotolla
Okasolu- ja tyvisolusyövillä on ikävä taipumus uusiutua. Okasolusyövän sairastaneista jopa puolet ja tyvisolusyövän sairastaneista kolmannes saa saman syövän uudelleen.
”Iho tulee suojata jatkossa vaatetuksella ja suojavoiteilla entistäkin tehokkaammin auringolta.”
Jos on sairastanut ihosyövän, ihoa seurataan säännöllisesti lääkärin vastaanotolla.
”Mitä aikaisemmassa vaiheessa mahdolliset pahanlaatuiset muutokset havaitaan, sitä paremmin hoito tehoaa.”
Asiantuntijana artikkelissa on Anna Hjerppe
Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri
Haastattelija ja toimittaja: Virve Järvinen