Tatuointi poistetaan kerros kerrokselta, mikä vie aikaa

Eiran sairaalassa tatuoinnin poistossa käytetään menetelmää, joka nopeuttaa hoitoa merkittävästi. R0-menetelmässä käytetään hoitonestettä, jonka ansiosta uusintakäsittely voidaan tehdä välittömästi. 

"Menetelmä mahdollistaa jopa neljän käsittelykerran teon yhdellä vastaanottokerralla", Eiran sairaalan laserhoitaja kertoo. R0-menetelmää ei kuitenkaan käytetä ensimmäisellä hoitokerralla, ja laserhoitaja arvioi aina kuinka monta hoitoa voidaan turvallisesti tehdä.

 

Laserhoidosta jää siisti jälki 

Eiran sairaalassa tatuoinnin poistoissa käytetään YAG Q-Switched-laseria. Se soveltuu myös kulmien ja huulten kestopigmentointeihin ja microblade-tekniikalla tehtyihin kulmiin. Laser pilkkoo ihon alle kapseloituneen värin mikroskooppisen pieniksi osiksi. Ne poistuvat elimistöstä kuona-aineiden mukana.

”Hoito ei riko ihoa. Kun jälkihoito tehdään ohjeen mukaan, laserhoidosta ei jää arpia. Jälkihoito-ohjeet saa laserhoidon yhteydessä.” 

 

Hoitoa voi testata

Tatuointeja poistetaan vain ehjältä, terveeltä iholta. Poistoja tehdään yli 18-vuotiaille. Nuoremmilla edellytetään huoltajan läsnäoloa. Tatuoinnin poistoon ei ole yläikärajaa.

"Poisto kannattaa aloittaa koehoidolla varsinkin, jos poistettava kuva on suuri. Koehoidossa katsotaan, miten väri ja iho reagoivat laseriin.”
Koehoitoon ja tuleviin hoitokertoihin kannattaa valmistautua puudutevoiteella, jota saa apteekista ilman reseptiä."

"Tatuoinnin poisto ei ole kivutonta, mutta hyvissä ajoin iholle levitetty puudutevoide lievittää kipua tehokkaasti."

 

Tatuoinnin poisto vaatii kärsivällisyyttä

Hoitokertojen tarkkaa määrää ei voi tietää ennakkoon, sillä jokainen tatuointi ja jokainen iho ovat yksilöllisiä. Tatuoinnin laajuus, tatuointiväri ja sen syvyys sekä asiakkaan verenkierto ja ihon herkkyys vaikuttavat hoitokertojen määrään. 

Hoitokertoja tarvitaan aina useita, ja niiden välissä tulee pitää vähintään kuuden viikon tauko.

"Asiakkaan kannattaa varautua noin vuoden mittaiseen projektiin. Kuvan poisto maksaa enemmän kuin itse tatuointi."

 

"Tatuoinnin poisto ei ole kivutonta, mutta hyvissä ajoin iholle levitetty puudutevoide lievittää kipua tehokkaasti."

Tehokas laser poistaa värit 

Tatuointiväri poistuu sitä helpommin, mitä puhtaampi ja mitä lähempänä ihon pintaa se on. Pieni musta kuva voi lähteä kolmella kerralla, mutta hoitokertoja voidaan tarvita toistakymmentä.

"Yksivärinen musta muuttuu hankalammaksi poistettavaksi, kun sitä on vaalennettu valkoisella."

Valkoinen väriaine koostuu useasta väristä, ja se taittuu laserilla hoidettaessa herkästi vihreään. Mustaa väriä on toisinaan vaalennettu valkoisella microblade-tekniikalla tehdyissä kulmissa.

"Eiran sairaalassa käytetään tatuoinnin poistossa YAG Q-Switched-laseria, jossa on neljä eri aallonpituutta."

 

Laserhoidon jälkeen normaali arki jatkuu

Tatuoinnin poiston jälkeen iho punoittaa. Hoidetulle alueelle voi nousta mustelmia ja alue voi olla muutaman päivän lievästi turvonnut.

"Iholle voi tulla vesirakkuloita, joita ei saa hajottaa. Rikkoutunut iho lisää tulehdusriskiä."

Laserhoidon jälkeen saa käydä normaalisti suihkussa ja harrastaa hikiliikuntaa. Hoito herkistää ihoa auringon ultraviolettisäteilylle, eli iho palaa tavallista herkemmin. Iho tulee suojata auringolta vaatteilla ja 50 suojakertoimen voiteella.

 

Lähes kaikki tatuoinnit voi poistaa

Kun ihminen ottaa tatuoinnin, hän suhtautuu siihen ikuisena. Mieli, minä ja elämäntilanne muuttuvat, eikä tatuointi välttämättä tunnu omalta. Kuva on helpompi poistaa, kun se on tehty testatuilla, Euroopan unionin turvallisuusvaatimukset täyttävillä aineilla. Suomessa, ammattitaitoisissa tatuointiliikkeissä käytetään testattuja värejä.

"Usean väriaineen seokset voivat olla hankalia poistaa. Ne aiheuttavat myös muita todennäköisemmin yliherkkyysreaktioita."

Testaamattomiin väriaineisiin liittyy suurempi tulehdusriski ja iho voi reagoida tatuoinnin poistoon herkemmin.

"Jos oma tatuointi reagoi lämpöön ja ulkoisiin ärsykkeisiin ja kutisee, syy oireisiin voi olla väriaineessa. Tällöin tehdään aina koehoito ennen tatuoinnin poistoa."

 

Haastattelijan toimittaja Virve Järvinen

Varaa aika tatuoinnin poiston konsultaatioon

Jos harkitset tatuoinnin poistattamista, varaa aina ensin konsultaatiokäynti.

Konsultaatiokäynnillä selvitämme miten tatuointisi voidaan poistaa parhaiten. Kertomiesi pohjatietojen avulla teemme hoitosuunnitelman, jossa selviää mm. tarvittavat hoitomäärät.

Käynnin yhteydessä voidaan tehdä koehoito, mikäli tatuointi ei ole suurehko.

* + Poliklinikka-maksu

Varaa aika
Tatuoinninpoisto-laserilla-2024-01.jpg

Tatuoinnin poisto laserilla

Luotettava, sairaalaympäristössä toteutettu tatuoinninpoisto on turvallinen ja tehokas keino päästä eroon ei-halutusta tatuoinnista tai kulmien kestopigmentoinnista. Uusimmalla lasertekniikalla tehty tatuoinninpoisto tai tatuoinnin haalistaminen on nyt entistä nopeampaa. Eirassa on käytössä Hollywood Spectra -laseri, joka on markkinoiden tehokkain Nd:YAG Q-switch -laserlaite.

Lue lisää
Microblading- ja kestopigmentoitujen kulmien poisto laserilla Eiran sairaalassa.

Microblading-kulmien ja kestopigmentoinnin poisto

Joskus microblading- ja kestopigmentoidut kulmat eivät vastaa odotuksia tai muuttuvat ajan myötä, ja niistä halutaan luopua. Luotettava, sairaalaympäristössä toteutettu microbladingin ja kestopigmentoinnin laserpoisto on turvallinen ja tehokas keino päästä eroon ei-halutuista kulmista.

Lue lisää
Tatuoinninpoisto-laserilla-2024-06.jpg

Laser korjaa kestopigmentoinnin ja microbladingin jäljet

Tatuoinnin poisto ja kestopigmentoinnin tai microbladingin korjaus ovat sairaalaympäristössä turvallisia toimenpiteitä. Laserhoitaja Suvi Lahtinen Eiran sairaalasta kertoo, mitä niiden poistosta kannattaa tietää.

Lue lisää
Kysy tatuoinnin tai kestopigmentoinnin poistosta
Nimi
Puhelin
Email
Viesti