Mitä akupunktio on?

Akupunktio on neulaterapiaa ja kiinalaisen lääketieteen hoitomuoto, jossa stimuloidaan tietyissä, niin kutsutuissa akupunktiopisteissä olevia hermopäätteitä. Stimulointi tapahtuu ihoon laitetuilla ohuilla, kertakäyttöisillä ja steriileillä neuloilla. Hermopäätteen ärsytys välittyy hermoja pitkin selkäytimeen, aivojen eri keskuksiin ja autonomiseen hermostoon.

 

Miltä akupunktiohoito tuntuu?

Hoito tuntuu rentouttavalle ja on yleensä täysin kivuton. Hoidon tärkein elementti on turvallisuus ja World Health Organization (WHO) onkin luokitellut akupunktion turvalliseksi hoitomuodoksi, kun sen tekee koulutettu akupunkturisti [9].

Koska akupunktio on lääkkeetöntä hoitoa, ei akupunktiolla ole esimerkiksi lääkitystä heikentävää vaikutusta - ei siis tarvitse pelätä, ettei se olisi sopiva hoitomuoto jonkin tietyn lääkityksen kanssa. Lääkityksistä sekä eri diagnooseista tulee kuitenkin kertoa akupunturistille avoimesti. 

 

Kenelle akupunktio sopii?

Akupunktio sopii useimmille hyvin. Toisinaan esimerkiksi sydänsairaus, verenohennuslääkitys tai syöpäsairaus saattaa johtaa hoidon sopimattomuuteen, ennenaikaiseen lopettamiseen tai peruuntumiseen. Yhteistyö lääkäreiden, sairaanhoitajien ja kätilöiden kanssa on olennaisen tärkeää, sillä yhteistyö suojaa potilasta ja takaa parhaan vasteen. 

 

Miten akupunktio vaikuttaa elimistössä?

Akupunktio aiheuttaa mikrotrauman paikalliseen kudokseen, mikä lisää paikallista ja yleistä verenkiertoa. Samalla elimistöön vapautuu endorfiini- ja oksitosiinihormoneja. Oksitosiinit lisäävät mielihyvän tunnetta. Endorfiinit ovat morfiinin kaltaisia aineita, elimistön omia opiaatteja, jotka lievittävät kipua.

Akupunktio lisää verenkiertoa kehossa ja vapauttaa muun muassa kipua lievittäviä hormoneja.

Kuinka pitkiä hoitojaksot ovat?

Akupunktiolla voidaan hoitaa moninaisesti erinäisiä oireita ja edistää terveyttä. Ihmiset hakeutuvat akupunktiohoitoon monista eri syistä ja siitä johtuen hoitojaksot vaihtelevat suuresti.

Yleisesti voidaan sanoa, että jonkin asteista vastetta saadaan noin 3-5 hoitokerran jälkeen. Vasteen sekä hoidon sopivuuden kontrollointi on tärkeää, ja akupunkturistin kanssa tulee keskustella omasta hoitosuunnitelmasta aktiivisesti. Hoidot ovat yleensä kerran tai kaksi viikossa ensimmäisten viikkojen ajan. Kun hoidolle aletaan saada vastetta, voidaan hoitosuunnitelmaa muokata tarpeen mukaan. 

 

Voiko akupunktion avulla hoitaa päänsärkyä?

Kipu vaikuttaa ihmisten elämään eri tavoin ja se voi olla akuuttia tai kroonista. Migreenit ja päänsäryt ovat yleisiä vaivoja niin naisille kuin miehille. Akupunktiolla voidaan hoitaa päänsärkyjä tehokkaasti, lääkkeettömästi ja turvallisesti [5].

Hoidon tavoitteena on vähentää kivun intensiivisyyttä, lyhentää kipujaksojen kestoa ja auttaa ihmistä voimaan paremmin. Akupunktiota voi käyttää turvallisesti lääkehoidon rinnalla. Hoitokuuri akupunktiolla kannattaa aloittaa, kun kipujakso ei ole pahimmillaan, jottei hoito triggeroi tai pahenna päällä olevaa kipukohtausta.

 

Miten akupunktiota hyödynnetään väsymyksen ja stressin hoidossa?

Moni ihminen kokee stressiä ja ahdistuneisuutta arjessaan. Pitkäkestoisen stressin vaikutukset vaihtelevat ja saattavat vaikuttaa jaksamiseen, uneen ja yleiseen terveyteen. Krooninen väsymys on kuluttavaa ja saattaa heikentää suorituskykyä sekä laskea immuniteettia.

Akupunktiolla pystytään vaikuttamaan rauhoittavalla ja tasapainottavalla tavalla ihmisen hermostoon [2,7,8]. Tällä tavalla pystymme hoitamaan stressiä ja stressin tuomia oireita. Akupunktiohoidon voi aloittaa missä vaiheessa tahansa eikä väärää ajankohtaa ei ole.

 

Akupunktio ja naisten terveys

Akupunktiolla on pitkä historia gynekologisten oireiden ja raskauksien hoidossa. Nykyään akupunktiota käytetäänkin yhä enenemässä määrin juuri naisten terveyden hoidossa. Usein vastaanotolla hoidetaan esimerkiksi kuukautisiin liittyvää oireilua sekä vaihdevuosioireita. 

Myös raskausajan oireilua voidaan hoitaa tehokkaasti ja turvallisesti akupunktion avulla. Synnytykseen valmistava hoito aloitetaan noin raskausviikolla 36-37 ja synnytyksen käynnistys sovitaan aina yhteisesti kätilön tai lääkärin kanssa. 

Yhä useampi nainen/pari kärsii tahattomasta lapsettomuudesta ja se onkin alati kasvava ongelma, myös meillä Suomessa. Jollei raskaus ole alkanut luonnollisesti noin vuoden yrittämisen jälkeen, suositellaan naista/paria hakeutumaan lisätutkimuksiin. Jo ennen tutkimuksiin lähtemistä akupunktiosta saattaa olla hyötyä luonnollisen hedelmällisyyden tukena [1]. Jos nainen/pari päättää aloittaa hormonaaliset hoidot lapsettomuusklinikalla, saattaa akupunktiosta olla hyötyä hoidon tukena [3,4,6]

Koska akupunktion hoitokirjo on suuri, kannattaa keskustella hoidon mahdollisuuksista suoraan akupunkturistin kanssa. 

 

sari_tjurin.jpg

Asiantuntijana artikkelissa Eiran sairaalan akupunktiohoitaja Sari Tjurin-Zeiger
Hän on jäsenenä FinnAcussa ja kansainvälisessä raskausajan akupunktiojärjestössä Obstetrical Acupuncture Association (OBAA).

VARAA AIKA AKUPUNKTIOON!

Eiran sairaalassa on monivuotinen kokemus akupunktiohoidoista.
Akupuntuuriset hoitokerrat määritellään kullekin potilaalle yksilöllisesti.
Usein sarjahoidoilla päästään parhaaseen lopputulokseen, akuuteissa vaivoissa avun voi saada jo muutamasta hoitokerrasta.

Ajan akupunktiohoitoon varaat helposti nettiajanvarauksesestamme!

Varaa aika akupunktioon
Lähteet: 

1.Cochrane, S., Smith, C.A., Possamai-Inesedy, A. and Bensoussan, A., 2014. Acupuncture and women’s health: an overview of the role of acupuncture and its clinical management in women’s reproductive health. International Journal of Women’s Health, [online] 6, pp.313–325. https://doi.org/10.2147/IJWH.S38969.

2.Haker, E., Egekvist, H. and Bjerring, P., 2000. Effect of sensory stimulation (acupuncture) on sympathetic and parasympathetic activities in healthy subjects. Journal of the Autonomic Nervous System, [online] 79(1), pp.52–59. https://doi.org/10.1016/S0165-1838(99)00090-9.

3.Hassanzadeh Bashtian, M., Sadeghi, R. and Latifnejad Roudsari, R., 2017. Effects of Acupuncture on Anxiety in Infertile Women: A Systematic Review of the Literature. [online] ResearchGate. Available at: <https://www.researchgate.net/publication/311571853_Effects_of_Acupuncture_on_Anxiety_in_Infertile_Women_A_Systematic_Review_of_the_Literature> [Accessed 1 Oct. 2020].

4. Hullender Rubin, L.E., Opsahl, M.S., Wiemer, K., Mist, S.D. and Caughey, A.B., 2015. Impact of Whole Systems Traditional Chinese Medicine on In Vitro Fertilization Outcomes. Reproductive biomedicine online, [online] 30(6), pp.602–612. https://doi.org/10.1016/j.rbmo.2015.02.005.

5. Linde, K., Allais, G., Brinkhaus, B., Fei, Y., Mehring, M., Vertosick, E.A., Vickers, A. and White, A.R., 2016. Acupuncture for the prevention of episodic migraine. Cochrane Database of Systematic Reviews, [online] (6). https://doi.org/10.1002/14651858.CD001218.pub3.

6. Manheimer, E., Zhang, G., Udoff, L., Haramati, A., Langenberg, P., Berman, B.M. and Bouter, L.M., 2008. Effects of acupuncture on rates of pregnancy and live birth among women undergoing in vitro fertilisation: systematic review and meta-analysis. BMJ, [online] 336(7643), pp.545–549. https://doi.org/10.1136/bmj.39471.430451.BE.

7. Oh, J.-Y., Kim, Y.-K., Kim, S.-N., Lee, B., Jang, J.-H., Kwon, S. and Park, H.-J., 2018. Acupuncture modulates stress response by the mTOR signaling pathway in a rat post-traumatic stress disorder model. Scientific Reports, [online] 8(1), p.11864. https://doi.org/10.1038/s41598-018-30337-5.

8. Shu, Q., Wang, H., Litscher, D., Wu, S., Chen, L., Gaischek, I., Wang, L., He, W., Zhou, H., Litscher, G. and Liang, F., 2016. Acupuncture and Moxibustion have Different Effects on Fatigue by Regulating the Autonomic Nervous System: A Pilot Controlled Clinical Trial. Scientific Reports, [online] 6(1), p.37846. https://doi.org/10.1038/srep37846.

 9.Zhang, J., Shang, H., Gao, X. and Ernst, E., 2021. WHO | Acupuncture-related adverse events: a systematic review of the Chinese literature. [online] WHO. Available at: <https://www.who.int/bulletin/volumes/88/12/10-076737/en/> [Accessed 29 Apr. 2021].

Lue lisää akupunktiohoidosta Eiran sairaalassa
Akupunktio_artikkeli_600x450.jpg

Akupunktiosta apua monipuolisesti

Akupunktio hoitaa potilasta kokonaisvaltaisesti. Eiran sairaalan kiinalaisen lääketieteen asiantuntija Sari Tjurin-Zeiger kertoo, mihin akupunktio perustuu ja milloin akupunktiota kannattaa koittaa yhtenä hoitomuotona.

Lue lisää
Akupunktio_600x450_.jpg

Akupunktio

Akupunktio on kiinalaisen lääketieteen keskeisiä hoitomuotoja. Akupunktiolla voidaan hoitaa mm. hengitystiehyiden, silmien ja suun sairauksia, ruuansulatuselinten vaivoja, neurologisia ja lihasten ja luuston ongelmia. Myös gynekologiset vaivat sekä eturauhasongelmat ja impotenssi reagoivat akupunktioon hyvin.

Lue lisää