Silmälasit hankaloittivat työtäni valokuvaajana

”Minulla oli ollut silmälasit 16-vuotiaasta eli yli 15 vuotta. Maksoin niistä aina parin vuoden välein 300 euroa. Lasien käyttö oli aina ollut vähän ärsyttävää.

Olen ammatiltani valokuvaaja, ja silmälasit ovat siinä hommassa aina vähän tiellä. Koko päivän hääkuvauskeikoilla kuvaamista saattaa olla 12 tuntia putkeen.

Tykkäsin käyttää piilolinssejä, mutta 8 tunnin jälkeen silmät alkavat kuivua ja punoittaa. Piilareiden kanssa ei voi saunoa tai uida, mutta ilman lasejakin se on vaikeaa kun on huono näkö – minulla oli vahvuuksia –4,5.

Valokuvaajan työssä silmäni eivät enää rasitu yhtä paljon. Tuntuu, että näkö on nyt parempi kuin koskaan aiemmin lasien kanssa.

Positiivinen vaikutelma vakuutti

Eräänä päivänä silmälasini hajosivat, enkä jaksanut enää ostaa uusia. Aloin tutkia eri vaihtoehtoja laserleikkaukseen. Minulla on kaksi veljeä, ja molemmat olivat käyneet leikkauksessa Tallinnassa, mutta toisella heistä oli sen jälkeen kaikenlaisia ongelmia, kuten silmien kuivuus, tai se ettei näkö sitten kuitenkaan ollut täydellinen operaation jälkeen. Päätin, että haluan mahdollisimman hyvän ja laadukkaan operaation, koska en halunnut, että mikään menisi vikaan.

Otin yhteyttä pariin eri sairaalaan. Kävin esitarkastuksessa Eirassa ja eräässä toisessa sairaalassa. Toisessa paikassa leikkaus olisi ollut halvempi, mutta siellä minulle ei tullut samanlaista positiivista vaikutelmaa kuin Eirassa, eikä siellä olisi ollut mahdollista tehdä leikkausta uusimmalla SMILE-tekniikalla.* Yksi kaverini oli myös käynyt laserleikkauksessa Eirassa ja hänellä oli paikasta vain hyvää sanottavaa.

* Marraskuu 2023 alkaen SMILE-laserleikkauksessa  sarveiskalvon laserointi tehdään uusimmalla SMILE Pro VisuMax800 -laserlaitteistolla, jossa laserointi kestää vain 8-12 sekuntia.

Kuvankäsittelyä jo leikkauksen jälkeisenä päivänä

Etukäteen minua vähän jännitti, että mitä jos jokin menee pieleen. Siksi oli tärkeää valita hyvä paikka. Minulla oli kova luottamus Eiran sairaalaan. Silmälääkäri ja hoitajat olivat mahtavia.

Ennen leikkausta en käyttänyt piilareita pariin viikkoon. Silmieni kunto tarkastettiin esitarkastuksessa. Sitten minut vietiin leikkaussaliin, jossa makasin laserlaitteen alla. Kirurgi jutteli rauhallisesti ja kertoi mitä tapahtuu. Koko homma oli ohi 10 minuutissa eikä sattunut yhtään. Jonkin verran tuntui painetta, mutta ei kipua. Helppo homma kaiken kaikkiaan.

Leikkauksen jälkeen näköni oli aika sumea, mutta pääsin kuitenkin julkisilla kulkuvälineillä apteekin kautta kotiin. Loppupäivän lepäsin ja kuuntelin äänikirjoja. En oikeastaan pitänyt edes sairaslomaa, sillä yrittäjänä pystyin suunnittelemaan aikatauluni niin, ettei minulla ollut kuvauskeikkoja heti operaation jälkeen. Seuraavana päivänä pystyin jo tekemään kuvankäsittelyä. Toipuminen vei muutaman päivän. Ainoa oire oli, että tuntui kuin olisi piilolinssit vähän hassusti silmissä, mutta se meni viikon sisällä ohi. Kosteuttavia silmätippoja ja antibioottisilmätippoja määrättiin kahdeksi viikoksi, mutta kosteuttavia tippoja en edes tarvinnut niin kauan.
 

Täydellinen näkökyky

Valokuvaajan työssä silmäni eivät enää rasitu yhtä paljon. Tuntuu, että näkö on nyt parempi kuin koskaan aiemmin lasien kanssa. Jälkitarkastuksessa näin kaikki rivit täydellisesti. Valokuvaajalle on tärkeää, ettei missaa yksityiskohtia.

Leikkauksesta on nyt viisi viikkoa. Jo alle viikko operaation jälkeen huomasin, että näköni oli täydellinen. Silmäni ovat toipuneet tosi nopeasti. Pikku hiljaa alan tottua heräämäänkin ilman, että ensimmäisenä etsin silmälaseja yöpöydältä!

Minulle jäi leikkauksesta täysin positiivinen fiilis. Ainoa, mikä harmittaa, on etten mennyt leikkaukseen jo aiemmin. Se olisi säästänyt aikaa ja rahaa sekä ja helpottanut elämää.

Silmien leikkauksessa kannattaa todella panostaa laatuun. Olen iloinen, että päädyin Eiran sairaalaan. Laatu, asiakaspalvelu ja kaikki muukin oli huipputasoa.”
Artikkeli_Smile_Aaro_Keipi_450x600.jpg 

Minulle jäi leikkauksesta täysin positiivinen fiilis. Ainoa, mikä harmittaa, on etten mennyt leikkaukseen jo aiemmin. Se olisi säästänyt aikaa ja rahaa sekä ja helpottanut elämää.

Haastattelija ja toimittaja Anni Kemppainen

SMILE Pro -laserleikkaus Eirassa

Varaa aika optikon perusteelliseen esitutkimukseen, sisältää silmäkirurgin arvion.
60 min esitutkimus 0 €. Ei muita kuluja.

Esitutkimus kestää noin tunnin. Piilolinssejä ei voi käyttää viikkoon ennen esitutkimusta eikä leikkausta. Esitutkimus ei sido varaamaan aikaa leikkaukseen.

* Leikkauksen hintaan lisätään poliklinikka- ja Kanta-maksu

Varaa aika esitutkimukseen
Lue lisää
Optikko_Emilia_600x450.jpg
Optikon esitutkimus silmäleikkausta varten

Varaa aika sairaalaoptikon perusteelliseen esitutkimukseen. Esitutkimuksessa selvitetään silmiesi terveydentila ja näkökyky ja tutkimuksen jälkeen suositellaan juuri sinulle sopivin leikkausmenetelmä. Esitutkimuksessa käynti ei velvoita sinua varaamaan leikkausaikaa.

Lue lisää
Silmä_SMILE-ylakuva_2022.jpg
Smile-laserleikkaus

Viimeisimmän SMILE-tekniikan ansiosta taittovirhe voidaan korjata ilman perinteisesti sarveiskalvoon tehtävää läppää. Silmän pintakerros säilyy näin eheämpänä ja kuivasilmäisyyden riski pienenee. Tutkimukset osoittavat SMILE-leikkausten hoitotulosten olevan erinomaisia. Käytössämme on uusin SMILE Pro-laserleikkauslaitteisto VisuMax 800.

Lue lisää
Eiran sairaalan sairaalaoptikot
Usein kysyttyä: Miinusnäön korjaus laserleikkauksella

Pääseekö laserleikkauksella kokonaan eroon miinuslaseista? Sattuuko leikkaus? Eiran sairaalan optikko Ulla Meriluoto vastaa yleisimpiin kysymyksiin.

Lue lisää
silmalaser_smile_leikkaus2_600x450.jpg
SMILE-lasertekniikka on iso edistysaskel silmien laserkirurgiassa

Uusin SMILE-lasertekniikka on ollut iso edistysaskel silmien laserkirurgiassa. Jo yli 1,5 miljoonaa leikkausta, kertoo silmäkirurgi Petri Oksman. Eirassa käytössä uusin SMILE Pro Visumax 800.

Lue lisää
silmalaser_esitutkimus3_600x450.jpg
"Silmien laserleikkaus teki elämästäni paljon helpompaa"

Maijulle tehtiin ReLEx SMILE -laserleikkaus, jolla poistetaan miinustehoja silmistä. Leikkaus yllätti positiivisesti monella tapaa. Lue, millainen kokemus SMILE-leikkaus oli.

Lue lisää