Endometrioosi on tärkeä diagnosoida ajoissa

Endometrioosi eli toiselta nimeltään kohdun limakalvon sirottumatauti on yleinen gynekologinen tauti. Endometrioosipotilailla kohdun limakalvo kasvaa kohdun ulkopuolella, jossa se aiheuttaa kroonisen tulehdusreaktion kudoksissa. Endometrioosipesäkkeet ovat nykykäsityksen mukaan kuukautisveren vuodosta vatsaonteloon syntyneitä kipeitä pesäkkeitä. Pesäkkeitä voi olla munasarjoissa, vatsakalvolla, suolessa tai virtsarakossa.

Endometrioosia sairastaa noin 5-10% hedelmällisessä iässä olevista naisista. Vaihdevuosi-iässä estrogeenierityksen loppuessa tauti vähitellen sammuu. Riski sairastua endometrioosiin on 7-kertainen, mikäli lähisukulaisella on todettu endometrioosi.

Endometrioosin oireet:

Kliiniset oireet vaihtelevat endometrioositaudin sijainnin ja vaikeusasteen mukaan.
Tavallisin vaiva on alavatsakipu, joka on voimakas kuukautisvuodon aikana, mutta lisäksi tyypillistä on että kipu alkaa jo useita päiviä ennen kuukautisia. Taudinkuvaan kuuluu usein myös yhdyntäkipuja, tärinäkipuja tai vuotohäiriöitä. Endometrioosi aiheuttaa eri mekanismeilla lapsettomuutta.

Endometrioosin hoito:

Tulehduskipulääkkeet ovat ensisijainen hoitomuoto lievässä endometrioositaudissa.
Yhdistelmäehkäisypillerit tai jatkuva keltarauhashoito lievittävät myös yleensä tehokkaasti oireita.
Hormonikierukka (Mirena) aiheuttaa vuotojen vähenemistä tai loppumista, jolloin se voi myös olla hoitovaihtoehto, mikäli naisella ei ole raskaustoiveita. 

Vaikeamuotoisessa taudissa tarvitaan leikkausta. Kirurgisesti voidaan poistaa endometrioosipesäkkeitä, mutta on hyvä tietää, että tauti saattaa uusiutua herkästi. Jos ei ole raskaustoiveita, jatketaan yleensä hormonihoidolla leikkauksen jälkeen. 

Tähystysleikkauksessa pesäkkeet poistetaan, jolloin kivut loppuvat tai ainakin vähenevät. Tutkimuksissa on todettu, että lievänkin endometrioosin poisto on joissain tapauksissa hyödyllistä lapsettomuuden hoidossa, sillä endometrioosikudos aiheuttaa epäedullisen ympäristön hedelmöittymiselle. Samassa tähystyksessä voidaan selvittää ovatko munanjohtimet avoimet.

Varaa aika gynekologin vastaanotolle

Varaa aika gynekologin vastaanotolle endometrioosin diagnosointia ja juuri sinulle sopivan hoitomuodon selvittämistä varten.
Eiran sairaalan gynekologit
Gynekologi Olivia Kilpiö pitää vastaanottoa ja tekee gynekologisia leikkauksia Eiran sairaalassa. Kilpiö Olivia Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Varaa aika
Gynekologi Tomi Sakari Mikkola Eiran sairaalassa, erityisosaaminen lantionpohjan ongelmat, gynekologiset laskeumat, virtsankarkailu ja hormonihoito. Mikkola Tomi Sakari Naistentautien ja synnytysten, sekä urogynekologian erikoislääkäri Varaa aika
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Ritva Rangdell Eiran sairaalassa, erityisosaaminen vaihdevuosiongelat ja hormonihoidot. Rangdell Ritva Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Varaa aika
Gynekologi Viveca Söderström-Anttila Eiran sairaalassa, erityisosaamista hedelmällisyysneuvonta, lapsettomuuteen liittyvät tutkimukset ja hoidot, lahjasukusoluhoidot, hormonihoidot, vaihdevuosiongelmat, Turnerin oireyhtymä. Söderström-Anttila Viveca Naistentautien, synnytysten ja gynekologisen endokrinologian erikoislääkäri Varaa aika
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Pauliina Tuomikoski Eiran sairaalassa on erikoistunut mm. vaihdevuosien kokonaisvaltaiseen hoitoon. Tuomikoski Pauliina Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Varaa aika
Seuraavat vapaat ajat
to 30.11.
10.30
30 min
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Pauliina Tuomikoski Eiran sairaalassa on erikoistunut mm. vaihdevuosien kokonaisvaltaiseen hoitoon.
Tuomikoski Pauliina
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri
Eiran lääkäriasema

Pyydän ystävällisesti huomioimaan, etten määrää rauhoittavia tai nukahtamislääkkeitä.

Hoidan tarvittaessa vastaanoton myös etänä. Halutessasi etävastaanottoajan, ole hyvä ja soita asiakaspalveluumme 09 1620 570

Näytä seuraavat vapaat ajat
Eiran naisten terveyspalvelut
Gynekologia_juokseva_nainen_600x450.jpg

Gynekologin vastaanotto

Gynekologin vastaanotto

Lue lisää
Gynekologia_nuori_600x450.jpg

Gynekologin vastaanotto nuorille

Jo nuorena on hyvä luoda kontakti gynekologiin, jolta tarvittaessa saat nopeastikin apua erilaisiin terveyttä koskeviin tilanteisiin.

Lue lisää
Gynekologia_nainen_myoomat_600x450.jpg

Myoomat ja vuotohäiriöt

Myoomat ovat yleisiä sidekudoskasvaimia kohtulihaksessa ja voivat aiheuttaa hyvinkin kiusallisia oireita: runsaita kuukautisia, ylimääräisiä verisiä vuotoja, kipuja, painon tunnetta sekä tihentynyttä virtsaamistarvetta. Lähes puolella naisista on myoomia. Runsaiden kuukautisten ja vuotohäiriöiden taustalla voi olla muitakin syitä, jotka tulisi aina selvittää.

Lue lisää
Gynekologia_nainen_katsookameraan_600x450.jpg

Gynekologiset leikkaukset

Tavallisimmat gynekologiset leikkaukset liittyvät lantionpohjan toimintahäiriöihin ja kohdun ja munasarjojen sairauksiin. Suurin osa gynekologisista leikkauksista tehdään päiväkirurgisesti eli pääset kotiin samana päivänä.

Lue lisää
Gynekologia_naiset_jumpassa_600x450.jpg

Gynekologiset laskeumat

Laskeuma syntyy, kun lantionpohjan kudosrakenne heikkenee ja kohtu ja emättimen seinämät laskeutuvat. Kohdun laskeuma voi ilmetä esimerkiksi painon tunteena emättimessä, pullistumaan emättimestä sekä virtsaamis- ja ulostusongelmina.

Lue lisää
Gynekologia_vastaanotolla_600x450.jpg

Kohdunpoistoleikkaus eli hysterektomia

Kohdunpoistoleikkaukset ovat vähentyneet hormonikierukan yleistymisen ansiosta. Kuitenkin kohdunlaskeuma, vuotohäiriöt ja myoomat voivat tarvita kohdunpoistoa hoidokseen. Eiran sairaalassa leikkaukseen pääsee nopeasti ja jälkihoito järjestyy turvallisesti leikkaavan lääkärin hoidossa.

Lue lisää
Gynekologia_juokseva_nainen2_600x450.jpg

Virtsankarkailu eli inkontinenssi

Virtsankarkailusta eli virtsainkontinenssista kärsii joka viides keski-ikäinen nainen. Haittaava virtsankarkailu lisääntyy iän myötä. Virtsankarkailua on eri tyyppistä, ja ongelmasta kannattaa puhua rohkeasti asiantuntevan gynekologin kanssa, sillä hoidot ovat tehokkaita.

Lue lisää
Gynekologia_Roosanauha_yleinen_600x450.jpg

Rintasyöpä ja siihen liittyvät tutkimukset

Rintojen omatarkkailu on tärkeää jokaiselle naiselle. Omatarkkailua on tarvittaessa hyvä täydentää mammografia- ja ultraäänitutkimuksilla. Varhain havaittu rintasyöpä edesauttaa hoitotuloksia.

Lue lisää
Naisten_terveysklubi_600x450.jpg

Eira Naisten terveysklubi

Huolehditko kaikista muista, mutta oma hyvinvointisi unohtuu? Oletko jäänyt pois työelmästä? Kaipaatko säännöllistä tietoa omasta terveydentilastasi? Juuri sinua varten olemme perustaneet suositun Eira Naisten Terveysklubin! Klubin jäsenenä saat vuosittain kutsun terveystarkastukseen ja voit milloin tahansa olla yhteydessä Terveysklubin Omahoitajaan. Terveysklubin jäsenyys antaa sinulle vaivatta säännöllisen kokonaiskuvan voinnistasi!

Lue lisää
Hinnasto
Gynekologia Hinta  
Gynekologin vastaanottokäynti, ei sis. papa-koetta ja UÄ-tutkimusta alk. 130 €  

Erikoislääkärit
   
Kilpiö Olivia, Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri
Mikkola Tomi Sakari, Naistentautien ja synnytysten, sekä urogynekologian erikoislääkäri
Rangdell Ritva, Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri
Söderström-Anttila Viveca, Naistentautien, synnytysten ja gynekologisen endokrinologian erikoislääkäri
Tuomikoski Pauliina, Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri 
Gynekokogiset tutkimukset ja näytteenotot
   
Papa-koe eli irtosolunäyte 66 €  
HPV-testi (papilloomavirus) 115,50 €   
HPV + papa-koe 142 €   
Klamydiatesti 59 €  
Laskeumakuutio 58 €
 
Laskeumarengas 23 €  
Puudutus gynekologisen toimenpiteen yhteydessä 28 €  
     
Mammografia ja rintojen ultraäänitutkimus (lääkärin lähete tarvitaan)    
Rintojen ultraäänitutkimus (lääkärin lähete tarvitaan)    
Ehkäisykierukat
 
Hormonikierukka 169 €  
Kuparikierukka NovaT300 104 €  
Kuparikierukka FlexiT 69 €  
Ehkäisykierukan asennus (sis. gynekologin vastaanotto, ultraäänitutkimus) alk. 244,50 €  
Gynekologiset toimenpiteet Hinta Eiran Terveystili*
TVT virtsankarkausleikkaus, paikallispuudutus ja sedaatio
3139 € 266,48 €/kk
Kohdun tähystysleikkaus, nukutuksessa 3730 € 315,73 €/kk
Kohdun laskeumaleikkaus, nukutuksessa 5990 € 504,07 €/kk
Kohdun poisto,  nukutuksessa 6985 € 586,98 €/kk

Vastaanottokäynnin hintaan lisätään poliklinikkamaksu 22,90 €. Kanta-maksu on 2,30 € ja veloitetaan kaikista Omakantaan tallennettavista käynneistä.
* Eiran Terveystilillä esim. 12 kk:n korottomalla osamaksulla (sisältää käsittelymaksut yht. 58,80 €).

Kysy lisää Eiran palveluista
Nimi
Puhelin
Email
Viesti