AITOA VÄLITTÄMISTÄ JA TUKEA RIITTÄVÄN PITKÄÄN

Pysyvän elintapojen muutoksen ja painonpudotuksen saavuttaminen on pitkä prosessi. Haluamme auttaa sinua onnistumaan siinä! Siksi olemme luoneet täysin uuden lähestymistavan, jossa sinulla on riittävän pitkäaikainen henkilökohtainen tuki ja turva muutosprosessissasi. Saat ihan oman valmentajan, jota tapaat säännöllisesti ja johon voit olla yhteydessä koko ohjelman ajan ja tarvittaessa myös sen jälkeen.

Elintapojen muutospolkujen tavoitteena on tukea sinua rakentamaan uutta arkea. Jokainen meistä tekee kymmeniä painonhallintaan vaikuttavia valintoja päivässä – näihin etsimme yhdessä uutta tasapainoa. Syöminen, liikunta, uni, stressinhallinta ja tunteiden käsittely ovat tärkeitä käsiteltäviä asioita muutosmatkallamme. Keskitymme hyvään ja kannustamme positiivisesti. Rakentamalla tälle hyvinvoinnin pohjalle autamme sinua kohti pysyviä hoitotuloksia.

Viisi vaihtoehtoista hoitopolkua

Elintapojen muutospolkuja löytyy eri mittaisena ja sisältöisenä. Voit valita joko 3, 6 tai 12 kuukauden Kohti kevyempää elämää -yksilöohjelman. Vuoden ohjelma on tehokkain, mutta voit myös aloittaa lyhyemmällä kokeilujaksolla, jota voit halutessasi jatkaa. Kaikissa sinulla on oma henkilökohtainen valmentaja. Jokainen ohjelma alkaa kattavalla alkukartoituksella, jonka perusteella sinulle luodaan räätälöity oma ohjelma. Jokaisella tapaamisella on oma teemansa ja osatavoitteitasi seurataan läpi ohjelman.

Kohti kevyempää elämää -yksilöohjelma sopii

  • kaikille, jotka kaipaavat konkreettista tukea painonhallintaan ja elintapojen muutokseen
  • syömisongelmista, esimerkiksi ahminnasta kärsiville
  • henkilöille, jotka saavat lääkehoitoa lihavuuteen
  • lihavuusleikatuille
  • henkilöille, jotka ovat onnistuneet painonpudotuksessa, mutta haluavat varmistaa, ettei paino lähde hiipimään ylöspäin.

Yksilöohjelman vaihtoehtona voit valita Kohti kevyempää elämää -ryhmäohjelman, jossa ryhmä kokoontuu 6 kuukauden aikana 15 kertaa. Ryhmän vetäjänä toimii kokenut lihavuussairaanhoitaja. Ryhmien koot ovat 6-10 henkilöä.

Lisäksi tarjoamme Kohti kevyempää elämää 70+ -yksilöohjelman, joka on räätälöity aikuisemmalle ikäryhmälle. Ohjelman perusrunko on 3 kuukauden mittainen, mutta sitä voidaan tarvittaessa jatkaa. Myös tässä ohjelmassa sinulla on oma valmentaja.

Huomiothan, että paikkoja eri ohjelmiin on rajoitetusti ja että saatat joutua odottamaan. Pahoittelemme mikäli näin käy.

KOHTI KEVYEMPÄÄ ELÄMÄÄ -YKSILÖOHJELMA (3-12 kk)

Tuskailetko painosi kanssa? Oletko yrittänyt laihduttaa monta kertaa? Koetko olevasi yksin ongelmasi kanssa? Hoidetaanko lihavuuttasi lääkkein? Onko sinut lihavuusleikattu?

Tiedämme kokemuksesta, miten haastavaa pysyvän painonhallinnan saavuttaminen voi olla omin neuvoin ja tiedämme miten paljon apua ulkopuolisesta tsemppaajasta voi olla. Siksi olemme luoneet täysin uuden elintapojen muutospolun,  Kohti kevyempää elämää -yksilöohjelman, jossa rinnallasi kulkee koko ohjelman oma henkilökohtainen valmentaja. Valmentajasi on sinun luottohenkilösi ja lihavuuden hoitoon perehtynyt terveydenhuollon ammattilainen. Ja tarvittaessa koko tiimimme lääketieteellinen osaaminen on käytettävissäsi.

MIKSI YKSILÖOHJELMA?

Lihavuus syntyy hitaasti ja huomaamatta vuosien saatossa. Siksi muutoksen saavuttaminen on myös vaativa ja pitkä prosessi. Pikavoittoja ei ole, vaan elintapojen pysyvä muutos vaatii runsaasti motivaatiota, tukea, harjoittelua ja aikaa. Mitä pitempään harjoittelet valmentajasi tuella uusia tottumuksia, sitä todennäköisemmin tuloksesi ovat pysyviä.

MITEN YKSILÖOHJELMA ETENEE?

Ohjelma alkaa sen pituudesta riippumatta kattavalla alkukartoituksella, jossa mm. tavoitteesi, taustasi, syömis-, liikkumis- ja unitottumuksesi, terveytesi, painohistoriasi, henkinen vointisi ja muutosvalmiutesi käydään tarkkaan läpi. Tämän pohjalta laadimme sinulle yksilöllisen elintapojen muutossuunnitelman. Mietimme myös yhdessä osa- ja kokonaistavoitteesi ja kirjaamme ne ylös.

Jokaisella tapaamisella on oma teemansa muutostoiveesi huomioiden. Saat matkan varrella itsetarkkailuun, ateriarytmiin ja liikuntaan liittyviä kotitehtäviä. Käytössämme on myös ns. Meallogger-sovellus, jonka avulla voit kuvata syömäsi ruuan. Se edesauttaa ravitsemuksen kokonaistilan hahmottamista. 12 kk:n ohjelmaan kuuluu myös sisätautilääkärin vastaanotto sekä verikokeet ohjelman alussa ja lopussa. Verikokeiden avulla voidaan nähdä mahdolliset myönteiset muutokset.

Kohti kevyempää elämää -ohjelman tavoitteena on mm. laihdutuskuurien lopettaminen, tunteiden ja syömisen erottaminen ja omien uusien hyvinvointitapojen löytäminen. Keskitymme onnistumisiin ja haemme yhdessä selviytymiskeinoja haasteellisiin hetkiin.

KENELLE YKSILÖOHJELMA SOPII?

Yksilöohjelmaa suositellaan

  • Yli 18-vuotiaille, jotka kaipaavat puolueetonta apua ja tsemppaajaa omien terveystavoitteiden saavuttamiseksi .
  • Erityisesti syömisongelmista, esimerkiksi ahminnasta kärsiville.
  • Henkilöille, jotka saavat lääkehoitoa lihavuuteen, sillä myös lääkehoito vaatii elintapojen pysyvää muutosta.
  • Lihavuusleikatuille uuden elämäntilanteen tueksi.
  • Henkilöille, jotka ovat onnistuneet painonpudotuksessa, mutta haluavat varmistaa, ettei paino lähde hiipimään ylöspäin.

12 KK YKSILÖOHJELMAN SISÄLTÖ

Kahdentoista kuukauden yksilöohjelma sisältää:

  • 12 henkilökohtaista tapaamista oman valmentajan kanssa
  • 2 peruslaboratoriopakettia (alussa ja lopussa)
  • 1 sisätautilääkärin vastaanoton (alussa)
  • 2 ravitsemusterapeutin vastaanottoa (alussa ja 3 kk)
  • 3 Inbody-kehonkoostumusmittausta (alussa, 6 kk ja lopussa)
  • Kotitehtäviä ja -harjoituksia
  • Helppokäyttöisen ruokapäiväkirjasovelluksen
  • Puhelintuen (jättämällä soittopyynnön sähköpostitse)

6 KK YKSILÖOHJELMAN SISÄLTÖ

Kuuden kuukauden yksilöohjelma sisältää:

  • 6 henkilökohtaista tapaamista oman valmentajan kanssa
  • 1 ravitsemusterapeutin vastaanottoa (alussa)
  • 2 Inbody-kehonkoostumusmittausta (alussa ja lopussa)
  • Kotitehtäviä ja -harjoituksia
  • Helppokäyttöisen ruokapäiväkirjasovelluksen
  • Puhelintuen (jättämällä soittopyynnön sähköpostitse)

3 KK YKSILÖOHJELMAN SISÄLTÖ

Kolmen kuukauden yksilöohjelma sisältää:

  • 3 henkilökohtaista tapaamista oman valmentajan kanssa
  • 1 ravitsemusterapeutin vastaanottoa (alussa)
  • 2 Inbody-kehonkoostumusmittausta (alussa ja lopussa)
  • Kotitehtäviä ja -harjoituksia
  • Helppokäyttöisen ruokapäiväkirjasovelluksen
  • Puhelintuen (jättämällä soittopyynnön sähköpostitse)

MITEN YKSILÖOHJELMIIN PÄÄSEE?

Pääset ohjelmiin ilman lääkärin lähetettä.

Varaa aika lihavuussairaanhoitaja Pauliina Häkkisen maksuttomaan neuvontaan. Pauliina toimii elintapojen muutosohjelmien valmentajana.


Jos sinut on lihavuusleikattu tai lihavuuttasi hoidetaan lääkkein, oma lihavuussairaanhoitajasi tai lääkärisi voi neuvoa sinulle sopivimman elintapojen muutosohjelman.

Huomioithan, että paikkoja ohjelmaan on rajoitetusti.

LISÄPALVELUT

Painonhallintaklinikan ammattilaistiimi tekee tiivistä yhteistyötä sinun parhaaksesi ja konsultoi tarvittaessa toisiaan. Joskus saatat tarvita lisätukea tai -tutkimuksia. Koko painonhallintatiimimme on käytettävissäsi yksilöllisten tarpeittesi mukaisesti.

Erillistä maksua vastaan käytössäsi ovat:

  • Fysioterapeutti / PT
  • Psykologi
  • Ravitsemusterapeutin lisäkäynnit
  • Syömishäiriöihin, kuten ahmimiseen, erikoistunut ravitsemusasiantuntija
  • Sisätautilääkäri
  • Lisälaboratoriotutkimukset
  • Oman valmentajan lisätapaamiset

KOHTI KEVYEMPÄÄ ELÄMÄÄ RYHMÄSSÄ (6 KK)

Kohti kevyempää elämää -ryhmätuki on Eiran Painonhallintaklinikan täysin uusi palvelu. Mikäli yksilöohjelma ei tunnu sinun jutultasi, sinulle ehkä sopisi Kohti kevyempää elämää -ryhmään liittyminen. Ryhmän antama vertaistuki on voimaannuttava ja motivoiva. Kohti kevyempää elämää -ryhmää vetää kokenut terveydenhuollon ammattilainen, jolla on vankka kokemus lihavuuden hoidosta. Ryhmän koko on 6-10 henkilöä.

MIKSI RYHMÄ?

Ryhmässä kaikki tutustuvat toisiinsa ja saavat tukea niin vetäjältä kuin toisiltaan. Ryhmä kokoontuu joka toinen viikko 1,5 tuntia kerrallaan puolen vuoden ajan Eiran sairaalan viihtyisissä tiloissa ja kauniissa ympäristössä.

KENELLE RYHMÄTUKI SOPII?

Kohti kevyempää elämää -ryhmä sopii kenelle tahansa yli 18-vuotiaalle, joka kaipaa pitkäaikaista säännöllistä tukea elintapojensa pysyvään muuttamiseen. Ryhmä sopii myös lihavuusleikkaukseen valmistautuvalle.

MITEN RYHMÄÄN PÄÄSEE?

Pääset mukaan ryhmään varaamalla ajan lihavuussairaanhoitajan maksuttomaan neuvontaan. Voit varata ajan tästä tai soittamalla ajanvaraukseemme 09 1620 570 tai lähettämällä viestin osoitteella painonhallintaklinikka@eiransairaala.fi. Huomioithan, että paikkoja on rajoitetusti ja että seuraava ryhmä järjestetään aina vasta kun vähintään 6 osallistujaa on ilmoittautunut. Et tarvitse lääkärin lähetettä.

OHJELMAN SISÄLTÖ

Kohti kevyempää elämää -ryhmään osallistuminen sisältää:

  • 15 ohjattua kokoontumista (à 1,5 tuntia) kahden viikon välein puolen vuoden ajan
  • Helppokäyttöisen ruokapäiväkirjasovelluksen
  • Kotitehtäviä ja -harjoituksia

LISÄPALVELUT

Painonhallintaklinikan ammattilaistiimi tekee tiivistä yhteistyötä sinun parhaaksesi ja konsultoi tarvittaessa toisiaan. Joskus saatat tarvita lisätukea tai -tutkimuksia. Koko painonhallintatiimimme on käytettävissäsi yksilöllisten tarpeittesi mukaisesti.

Erillistä maksua vastaan käytössäsi ovat:

  • Fysioterapeutti / PT
  • Psykologi
  • Ravitsemusterapeutti
  • Syömishäiriöihin, kuten ahmimiseen, erikoistunut ravitsemusasiantuntija
  • Sisätautilääkäri
  • Laboratoriotutkimukset

KOHTI KEVYEMPÄÄ elämää 70+ -YKSILÖOHJELMA (3 KK)

Haluaisitko elää terveellisemmin, mutta et tiedä miten? Kaipaatko kevyempää olotilaa? Painonhallinta on tärkeä osa monen sairauden ennaltaehkäisyä ja oman terveyden ylläpitämistä. Tiedämme kokemuksesta, miten haastavaa pysyvän painonhallinnan saavuttaminen voi olla omin neuvoin ja tiedämme miten paljon apua ulkopuolisesta tuesta voi olla. Siksi olemme luoneet täysin uuden elintapojen muutospolun juuri sinulle, jolla on aikaa hoitaa itseäsi! Saat oman luottohenkilön auttamaan sinua tarvittavien elintapojen muutoksessa ja tarvittaessa koko tiimimme lääketieteellinen osaaminen on käytettävissäsi.

70+ -OHJELMAN SISÄLTÖ

70+ -ohjelma sisältää:

  • 3 henkilökohtaista tapaamista oman valmentajan kanssa
  • 1 laboratoriokokeet
  • 1 sisätautilääkärin vastaanoton
  • 1 ravitsemusterapeutin vastaanotto
  • 1 fysioterapeutin vastaanotto
  • 2 Inbody-kehonkoostumusmittausta (alussa ja 6 kk:n jälkeen)
  • Puhelintuen (jättämällä soittopyynnön sähköpostitse)

LISÄPALVELUT

Painonhallintaklinikan ammattilaistiimi tekee tiivistä yhteistyötä sinun parhaaksesi ja konsultoi tarvittaessa toisiaan. Joskus saatat tarvita lisätukea tai -tutkimuksia. Koko painonhallintatiimimme on käytettävissäsi yksilöllisten tarpeittesi mukaisesti.

Erillistä maksua vastaan käytössäsi ovat:

  • Fysioterapeutti / PT
  • Psykologi
  • Ravitsemusterapeutti
  • Syömishäiriöihin, kuten ahmimiseen, erikoistunut ravitsemusasiantuntija
  • Sisätautilääkäri

VARAA NYT MAKSUTON NEUVONTAKÄYNTI PAINONHALLINTAKLINIKAN SAIRAANHOITAJALLE

Maksuttoman neuvontakäynnin aikana sairaanhoitaja käy läpi eri vaihtoehdot, jonka jälkeen voit rauhassa miettiä omia toiveitasi ja palata asiaan, kun tiedät mitä haluat. Käynnin yhteydessä saat vastaukset mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin.

Katso seuraavat vapaat ajat alta tai lähetä sähköpostia painonhallintaklinikka@eiransairaala.fi. Huomioithan, että aikoja on tarjolla rajoitetusti.

Varaa neuvontakäynti
Seuraavat vapaat ajat
ma 14.8.
09.00
1 h 0 min
Sairaanhoitaja Pauliina Häkkinen Eiran sairaalassa, erityisosaaminen elintapojen muutos ja lihavuuden hoito Eira Painonhallintaklinikalla.
Häkkinen Pauliina
Sairaanhoitaja, lihavuusleikkaukset ja Orbera-laihdutusmenetelmä
Eiran lääkäriasema

Tervetuloa vastaanotolleni keskustelemaan lihavuusleikkauksista ja Orbera-laihdutusmenetelmästä.

Mikäli olet ensisijaisesti kiinnostunut lihavuuden lääkehoidosta tai elintapojen muutospoluista, varaa aika lihavuussairaanhoitaja Anne-Mari Vepsäläiselle.

Valitsemalla ajan jossa lukee ”Puhelinvastaanotto”, soitan sinulle varaamanasi aikana antamaasi puhelinnumeroon.